Yhdenkään elämän valon ei sallisi päättyvän itsemurhaan. Mutta valitettavasti surullinen todellisuus kertoo, että Suomessa joka vuosi noin 800 ihmistä päätyy tilanteeseen, josta ei ole enää paluuta. Jokainen itsemurha on valtavan traaginen ja aiheuttaa uhrin läheisille suurta tuskaa ja ahdistusta. Syyllisyys, epäusko ja jossittelu saattavat seurata pitkään omaisten mukana, vaikka itsemurhaan johtaneet syyt ovat moninaiset, eikä kukaan meistä voi loppujen lopuksi tietää tai ennustaa tulevaa. Syvä masennus tai itsetuhoiset ajatukset eivät aina näy ulospäin ja siksi lähimmäisen mielen solmujen havaitseminen on äärimmäisen vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Meillä on siis vielä paljon tehtävää itsemurhien ehkäisyssä ja tässä työssä matalan kynnyksen mielenterveyspalveluilla ja mielen hyvinvoinnin vahvistamisella on keskeinen rooli.
Suomessa moni valtakunnallinen järjestö toimii määrätietoisesti myös epätoivoa ja ahdistusta kärsivien auttamiseksi. Suomen Mielenterveys MIELI ry:n perustehtävä on mielenterveyden edistäminen ja ongelmien ehkäisy ja Surunauha ry puolestaan on valtakunnallinen vertaistukijärjestö, jonka tavoitteena on tukea läheisensä itsemurhan kautta menettäneitä. Viime vuonna alkoi myös uusi itsemurhien ehkäisyohjelma, jossa on 36 ehdotusta toimenpiteiksi itsemurhakuolemien vähentämiseksi.
Tällä viikolla keskustelemme eduskunnassa hallituksen esityksestä, jolla säädetään sitovat mitoitukset koulupsykologeille ja kuraattoreille. Sitovat henkilöstömitoitukset auttavat takaamaan nykyistä paremmin lasten ja nuorten yhdenvertaisuuden sekä oppilashuollon laadun nykyistä paremmin sekä vähentämään henkilöstön kuormitusta. Myös hallituksen koulukiusaamista ja väkivaltaa ehkäisevä ohjelma sisältää paljon konkreettisia esityksiä, joilla on suuri merkitys psyykkisten ongelmien ennaltaehkäisyssä.
Mielenterveyden edistäminen on tärkeää ihmisen kaikissa ikävaiheissa. Vaikka päihde- ja mielenterveyspalveluiden kehittäminen ja saatavuuden parantaminen on hyvin tärkeää, se ei yksin riitä. Meidän on puhuttava myös ongelmien syistä. Lyhytterapia ei riitä, jos ihminen sen jälkeen palaa samaan työelämään, joka hänet sairastutti. Meidän on yhdessä tehtävä työelämästä sellainen, että se ei uuvuta ihmisiä yhä nuorempina niin kuin nyt tapahtuu. Koulutuspolitiikassa meidän on edistettävä sellaisia ratkaisuja, jotka eivät vaadi lapsilta yhä enemmän yhä nuorempina. Vanhusten yksinäisyys on myös yhteiskunnassamme valtava ongelma, eikä työttömyyden, vakavien sairauksien tai taloudellisten huolien osuutta mielen järkkymiseen voida sivuuttaa. Näiden yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisussa meillä päättäjillä on valtava vastuu.