Julkinen keskustelu kiihtyvän inflaation vaikutuksesta välttämättömien kulutushyödykkeiden kuten ruoan, polttoaineiden ja sähkön hinnannousuun käy kuumana. Moni kotitalous on tuskaillut jo vuosia aina vain kallistuvan sähkön ja sähkönsiirtohintojen kanssa, mutta nyt meneillään oleva energiakriisi ja sen vaikutus tuleviin kuluttajahintoihin on kerta kaikkiaan painaismainen.
Käsittämättömäksi tilanteen tekee se, että kriisin keskelläkin öljy-yhtiöiden voitot ylittivät viimeisimmällä vuosineljänneksellä vuoden 2008 ennätysvoitot. Öljy-yhtiöt myös käyttävät paisuneita voittojaan osakkeiden takaisinostoon ja osinkoihin sen sijaan, että investoisivat uusiutuviin energianlähteisiin.
Toisin sanoen Euroopassa meneillään olevasta sodasta hyötyvät eniten ilmastoa pilaavat ja ihmisten välttämättömillä perustarpeilla voittoa tekevät suuret pörssiyhtiöt.
Nyt hallitukselta odotetaan budjettiriihessä jälleen toimia kriisin keskellä, jotta ihmiset selviäisivät pahimman ajan yli, eikä kenenkään tarvitsisi sähkölaskujen vuoksi menettää yöuniaan tai pahimmassa tapauksessa omaa kotiaan. Realismia on se, että jokaisen kukkarossa inflaatio ja sähkön hinnannousu tuntuu, mutta eniten se tuntuu kaikista pienituloisimpien arjessa ja siksi valtion mahdollisten kompensaatioiden tulee kohdistua oikeudenmukaisesti.
Yksi Vasemmistoliiton esittämä keino on puuttua energiayhtiöiden paisuneisiin voittoihin verottamalla energiayhtiöiden ylisuuria niin sanottuja windfall-voittoja ja käyttämällä tästä saatu tulo kotitalouksien sähkölaskujen alentamiseen esimerkiksi laskemalla sähköstä perittävää arvonlisäveroa. Myös erilaiset sähkön hinnalle asetettavat hintakatot tai Norjan malli, jossa valtio takaa kotitalouksille rajatun määrän sähköä alennetulla hinnalla voisi auttaa nyt täysin pörssisähkön armoilla olevien perheiden selviämistä ensi talvesta. Sosiaalinen luototuskin olisi syytä ottaa maanlaajuisesti käyttöön.
On myös esitetty, että sähkön hinnan alentamiseksi otetaan reservissä olevien voimalaitosten 600 megawatin tehoreservi käyttöön. Joka tapauksessa erilaisia vaihtoehtoja ja ratkaisumalleja tarkastellaan ja henkilökohtaisesti toivon, että suurin osa esityksistä tässä vaikeassa ajassa myös toteutetaan.
Pitkällä tähtäimellä on syytä myös lisätä kotitalouksien ja yritysten energiatehokkuutta energiaomavaraisuuslainoilla, sillä moni kotitalous varmasti asentaisi aurinkopaneelit talon katolle tai siirtyisi käyttämään maalämpöä, mikäli näihin investointeihin vain olisi saatavilla riittävästi tukea tai edullista rahoitusta.
Vaikka tässä akuutissa energiakriisissä keinovalikoima on rajallinen, niin uskon, että tästäkin kriisistä me selviämme yhdessä. Kotitaloudet ovat varmasti säästäneet sähkönkulutuksesta sen minkä pystyvät, joten nyt on aika vaatia myös energiayhtiöiltä yhteiskuntavastuuta.