Viime viikonloppuna vietimme ystävänpäivää. Tänä vuonna sitä vietti poikkeuksellisen moni yksin. Jo ennen korona-aikaa joka viides suomalainen kärsi yksinäisyydestä. Koronakeväänä yksinäisyys kosketti jo joka kolmatta työikäistä. Yksinäisyys on kansantauti.
On ilmiselvää, että pandemian vaatimien rajoitustoimenpiteiden seurauksena yksinäisyys on kasvanut yhteiskunnassamme. Kun kontakteja tulee taudin leviämisen ehkäisemiseksi välttää, jää väliin myös näiden kontaktien sosiaalinen vaikutus hyvinvoinnille. Moni on etätöissä. Moni ei uskalla nähdä eri paikkakunnalla asuvaa perhettään. Monella harrastukset on peruttu.
Mutta korona ei muuttanut vain sosiaalisesti aktiivisten ihmisten arkea. Ihmisille, joilla ei ole suurta lähipiiriä, voivat arjen kohtaamiset tuntemattomien kanssa olla todella merkityksellisiä. Kun kirjastot, uimahallit, työväentalot, museot ja muut ei-kaupalliset tilat ovat pitkälti suljettuina, ovat mahdollisuudet arjen spontaaneille vuorovaikutuksille radikaalisti romahtaneet.
Yksinäisyyden terveysvaikutukset ovat hurjia. Erään tutkimuksen mukaan yksinäisyys vastaa vaikutuksiltaan 15 tupakan polttamista päivässä. Yksinäisyys lisää muun muassa sydän- ja verisuonitautien riskiä. Yksinäisyys myös aktivoi aivojen kipukeskusta. Yksinäisyys ei siis ole vain kansantauti, vaan tappava sellainen.
Mutta yksinäisyyttä voidaan onneksi torjua. Meidän on tarjottava matalan kynnyksen laadukkaita mielenterveyspalveluita niitä tarvitseville. Meidän on kuntatasolla lisättävä ei-kaupallisia tiloja, joissa ihmiset voivat kohdata toisiaan. Meidän on taattava kaikille lapsille ja nuorille taustastaan riippumatta mahdollisuus harrastaa. Meidän on tuettava erilaisten voittoa tavoittelemattomien yhdistysten toimintaa ja tunnistettava niiden toiminta ihmisten hyvinvointia lisäävänä resurssina. Ja meidän on pysähdyttävä itse oman arkemme keskellä näkemään lähipiirimme yksinäiset.
Yksinäisyys on kansantauti, johon on puututtava sen vaatimalla vakavuudella niin yksilö- kuin rakennetasolla. Ja muistetaan, että emme me oikeasti tarvitse erillistä ystävänpäivää ottaaksemme yhteyttä siihen vanhaan naapuriin, soittaaksemme pitkästä aikaa pikkuserkullemme tai pysähtyäksemme juttelemaan sille aina samalla puiston penkillä istuvalle vanhukselle.
Kolumni julkaistu Siikajokilaaksossa 18.2.2021