Blogi

29.10.2020

Sähkön siirtohinnoittelulla riistetään kansaa

Tavalliset suomalaiset ovat syystäkin vihaisia, kun verkkoyhtiöt ovat muutaman vuoden sisällä korottaneet sähkön siirtohintojaan jopa useita kymmeniä prosentteja. Lisäksi siirtomaksu kilahtaa, vaikkei sähköä olisi käytetty watin wattia.

Mökin mummo tai rivitalon Taavetti ei voi millään tavalla itse vaikuttaa siihen, mistä verkosta sähkö tulee. Sähköverkot ovat siis luonnollinen monopoli ja siksi asiakkaiden on mahdotonta kilpailuttaa palvelua. Nyt pitäisi olla kaikille selvää, että sähköverkkojen kaltaisen palvelun yksityistäminen ei ole järkevää. Se on myös huoltovarmuuden ja kansallisen turvallisuuden näkökulmasta vastuutonta.

Eduskunnassa keskusteltiin syyskuussa Vesi on meidän -kansalaisaloitteesta, jossa vastustettiin vesihuollon yksityistämistä. Oli hienoa huomata, että suuri osa kansanedustajista kannatti aloitetta ja kritisoi kovin sanoin voitontavoittelua peruspalveluilla.

Täytyy kuitenkin sanoa, että vasemmistoliitto on ollut johdonmukaisin linjauksissaan. Meille on ollut aina selvää, että peruspalveluilla ei tule tehdä aggressiiviseen voitontavoitteluun tähtäävää bisnestä. Me olemme nähneet, miten käy, jos toiminnan päätavoite on mahdollisimman suuret voitot omistajille, eikä hyvät palvelut ihmisille.

Vasemmistoliiton ministeri Arhinmäki oli vuonna 2013 ainoa, joka vastusti valtion omistaman Fortumin sähköverkkojen myymistä Carunalle. Hän jätti tuolloin hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa eriävän mielipiteen, mutta jäi yksin. Eriävän mielipiteen mukaan vasemmisto ei hyväksy monopolitoiminnan siirtämistä ulkomaisille omistajille tuottamaan riskitöntä voittoa kansalaisten kustannuksella. Meidän mukaamme sähköverkkojen julkisomistusta pitää laajentaa, eikä supistaa.

Nyt Suomen sähköverkon kaksi suurinta omistajaa Caruna ja Elenia ovat ulkomaisten sijoittajien käsissä. Samalla kun voitot valuvat ulkomaille, on Carunaa myös syytetty aggressiivisesta verosuunnittelusta, jolla se välttää verojen maksamista Suomeen. Caruna-kaupat on tullut suomalaisille siis kalliiksi niin kuluttajina kuin veronmaksajinakin.

Valitettavasti tehtyä ei saa tekemättömäksi. Sähköverkkoja on erittäin vaikea palauttaa julkiseen omistukseen, kun ne on kerran kansainvälisille sijoittajille myyty. Siksi on nyt rajoitettava sähköverkoista saatavaa tuottoa lailla.

Energiavirasto on itsenäinen viranomainen, jonka tehtävä on valvoa siirtohintojen ja yritysten tekemien voittojen kohtuullisuutta. Tässä on nyt epäonnistuttu.

Sähkömarkkinalakia ollaan nyt onneksi uudistamassa. On erittäin tärkeää, että etsitään kaikki mahdolliset keinot sähkönsiirron ylihinnoitteluun ja yhtiöiden verovälttelyyn puuttumiseksi. Kansalaisten riistäminen siirtohinnoittelululla on loputtava.