Blogi

13.8.2020

Välttämättömät maskit ilmaiseksi ja karanteenipakko

Rajoitusten purkaminen ja matkustaminen näkyvät koronatartunnoissa. Paikallisella tasolla maskisuosituksia on jo käytössä, mutta silti tarvitsemme valtakunnalliset ohjeistukset, jotka perustuvat terveysviranomaisten arviointiin maskien tarpeellisuudesta. Tarvitsemme myös ulkomailta palaaville sekä matkustamista harkitseville karanteenimääräysten lisäksi toimintaohjeet, sillä epätietoisuus lisää ihmisten huolestuneisuutta. Samoin maskien osalta pitää tietää miten, missä ja kenen tulee käyttää maskia. 

Joka tapauksessa olipa kyseessä valtakunnalliset tai paikalliset suositukset, ne eivät saa johtaa ihmisten eriarvoisuuteen. Jokaisella meistä tulee olla oikeus suojata itsensä ja lähimmäisensä. Näin on myös tilanteessa, jossa kyse on vain suosituksesta, eikä pakosta. Kuitenkin pienituloiselle maskien kustannukset voivat olla kohtuuttomat ja pahimmillaan perheiden varattomuus tai maskien korkea hinta voisivat vaarantaa työssä tai koulussa käymisen tai asioinnin esimerkiksi ruokakaupassa. Tulorajoihin perustuva tarveharkinta maskien jakamiselle olisi puolestaan hidasta, byrokraattista ja leimaavaa, eikä toisaalta huomioisi ihmisten yksilöllisiä tarpeita riittävästi.

Maskien jakaminen aiheuttaa toki lisäkuluja, mutta kansalaisten yhdenvertaisuus on varmistettava. Tämä on myös luokkakysymys, sillä monellakaan matalapalkkatyössä olevalla ei ole mahdollisuutta etätyöhön. Mielestäni kasvomaskeja tulee olla saatavilla ilmaiseksi työpaikoilla ja kouluissa sekä niissä julkisissa toimipaikoissa, joissa asioiminen on välttämätöntä. Onhan käsidesiäkin nykyään saatavilla hyvin monessa paikassa.

Työsuojelun näkökulmasta on selvää, että työnantajan on huolehdittava työntekijöidensä turvallisuudesta työssä. Lisäksi maski toimii vain oikein käytettynä ja hygienia- ja etäisyysohjeita noudattaen. Maskit voivat johtaa myös vääränlaiseen turvallisuuden tunteeseen, jos muut suositukset ja varotoimet unohdetaan.

Edelleen korostan meidän jokaisen omaa vastuuta itsestämme ja läheisistämme. Tarpeetonta matkustamista riskialueille on edelleen syytä välttää ja karanteenimääräyksiä noudatettava. Jos pidämme suosituksista itse kiinni ja muistutamme tarvittaessa toisiammekin, niin pystymme parhaiten torjumaan virusta. Yhteiskunnan etu on, että jokainen voi tulotasosta riippumatta suojata itsensä virusta vastaan ja saada hyvää hoitoa. Uskon, että me selviämme tästäkin kriisistä yhdessä.

Kolumni ilmestynyt Siikajokilaaksossa 13.8.2020