Tämä kevät on tehnyt näkyväksi monia asioita. Yksi niistä on lasten taustan vaikutus koulussa. Etäopetus on vahvistanut lasten eriytymistä hyvä- ja huono-osaisiin.
Pisa-tulokset ovat antaneet merkkejä siitä, että lasten taustan merkitys oppimistuloksiin on alkanut Suomessa kasvaa. Vaikka vielä pärjäämme kansainvälisissä vertailuissa hyvin, lasten taustan vaikutuksen kasvu on meillä erityisen nopeaa.
Kun suomalaista koulutusjärjestelmää on viime vuosikymmeninä kehitetty, lähtökohtana on ollut koko kansa. Suomessa on nähty tärkeänä, että koulutusjärjestelmä takaa etenemisen mahdollisuudet kaikille. Suomen malli onkin onnistunut tasa-arvoisemman yhteiskunnan rakentamisessa paremmin kuin maat, joissa on enemmän tarveharkintaisuutta pienituloisille. Suomalaisen hyvinvointimallin vahvuus nostettiin esiin asiantuntijatyöryhmän raportissa, jossa pohdittiin keinoja tasa-arvon ja hyvinvoinnin vahvistamiseen koronakriisin jälkeen.
Maksuton toinen aste kaikille on siis tehokkaampi ja oikeudenmukaisempi järjestelmä kuin oppimateriaalimaksu pienituloisille. On outoa, että vaikka korkeakoulutuksessa oppikirjat voi yleensä hakea lainaksi kirjastosta, toisella asteella oppimateriaalit maksavat. Yhdenkään lapsen ei pidä joutua luopumaan unelmistaan taloudellisista syistä.
Oppivelvollisuuden päivittäminen tähän päivään on koronakevään jälkeen siis entistä ajankohtaisempaa. Nyt on parannettava koulutuksellista tasa-arvoa ja puututtava ylisukupolviseen osattomuuteen. Samalla parannetaan koko yhteiskunnan osaamistasoa.
Uudistuksessa ei ole kyse pelkästä mekaanisesta oppivelvollisuusiän nostamisesta. Siihen sisältyy myös paljon toimia, joita uudistusta vastustavat esittävät. Esimerkiksi opinto-ohjaukseen esitetään lisää resursseja, koska oppivelvollisen ohjaus- ja seurantavastuut vahvistuvat. Lisäksi on muistettava, että olemme jo kokeilleet lukemattomia täsmätoimia, jotta toisen asteen keskeyttäminen vähenisi, mutta edelleen 15 prosenttia ikäluokasta jää ilman toisen asteen koulutusta.
On ollut ikävä kuulla kommentteja, joiden mukaan oppivelvollisuuden laajentamisessa olisi kyse koulupakosta. Tämä ei ole hedelmällinen lähtökohta maailmassa, jossa koulutuksen merkitys kasvaa ja jossa tarvitsemme näin entistä enemmän koulutusmyönteisyyttä. Oppivelvollisuuden laajentaminen ei myöskään ole pakko niille, joille se tuo ennen kaikkea nykytilannetta enemmän mahdollisuuksia opiskella haluamaansa alaa ilman taloudellisia huolia. Myös lapsiasiavaltuutettu kannattaa uudistusta, sillä se takaa nykyistä paremmin lapsen oikeuksien toteutumisen. Se on tärkein peruste kaikista.
Kolumni julkaistu Kalevassa 24.6.2020