”Liian kallista, liian nopea aikataulu ja liian monimutkaista.” Monenlaista kritiikkiä on saanut osakseen hallituksen yksi tärkeimmistä uudistuksista ja yksi merkittävimmästä koulutuspoliittisesta ratkaisusta vuosikymmeniin. Maksuton toinen aste jokaiselle nuorelle sosioekonomisesta taustasta tai asuinpaikasta riippumatta. Kunnianhimoinen tavoite, mutta täysin realistinen ja ennen kaikkea välttämätön toteuttaa.
Mitä hintalappuun tulee, niin jokainen hyvinvointia ja tasa-arvoa edistänyt uudistus on vaatinut poliittisen tahdon lisäksi taloudellisia satsauksia. Peruskoulu-uudistus, eläkeuudistus ja jopa meille itsestäänselvyytenä näyttäytyvä maksuton kouluruoka, ovat aikoinaan olleet kovan väännön takana. Aina on löytynyt vastustavia voimia ja melkeinpä aina syytkin ovat olleet samat. Nimittäin se hintalappu. Onneksi Suomi ei kuitenkaan ole koskaan ollut liian köyhä tai typerä kaataakseen niitä uudistuksia, jotka ovat tehneet meistä yhden maailman tasa-arvoisimmasta ja edistyksellisimmistä valtiosta maailmassa. Kyllä suomalaista koulutusjärjestelmää kehtaa markkinoida muillekin, mutta edelleen myös meillä on haasteita taistelussa koulutuksen eriarvoistumista vastaan. Vaikka meillä on tutkimustietoa vaikka kuinka siitä, että tarveharkintainen apu köyhille ei tuo tasa-arvoista yhteiskuntaa, vaan kaikille suunnattu, maksuton koulutusjärjestelmä, edelleen maksuttoman koulutuksen puolesta saa taistella.
Siksi me tarvitsemme laajennettua oppivelvollisuutta ja aidosti maksutonta toista astetta, että voimme turvata maamme menestymisen ja kilpailukyvyn tulevaisuudessakin. Meillä ei ole yhtään ylimääräistä lasta tai nuorta hukattavaksi. Päinvastoin, heistä jokainen on aarre, jota tulee varjella, suojella ja tukea kaikin tavoin. Ja jokainen heistä ansaitsee samat lähtökohdat elämään ilman, että raha muodostaa esteen tavoitella unelmia. Maksuton toinen aste on yksi osa suurta ja laajaa kokonaisuutta. Sen rinnalla kehitetään tukijärjestelmiä, joilla elämänhallintaa ja kouluvalmiuksia vahvistetaan.
Hallitus on tässäkin kuullut kentän huolta ja lisätalousarviossa esitetään 320 miljoonan euron lasten ja nuorten hyvinvointipakettia. Kriisistä selviytyminen vaatii perheiden tukemista, satsauksia toimeentuloon ja mielenterveyspalveluihin, osaamisvajeen kuromista sekä ennen kaikkea toivoa paremmasta huomisesta. Todellista säästöä on sijoittaa tulevaisuusinvestointeihin tänään, ei huomenna.