Blogi

10.5.2017

Epäonnistunut valinnanvapausmalli hylättävä

Osallistun loppuviikon päättäjien metsäakatemiaan, joten en valitettavasti pääse loppuviikon täysistuntoihin ja valiokuntiin eduskuntaan. Päättäjien Metsäakatemia on yhteiskunnan päättäjille ja muille vaikuttajille suunnattu kurssi- ja keskustelufoorumi. Sen tavoitteena on lisätä suomalaisten vaikuttajien kiinnostusta metsäasioihin, vahvistaa heidän metsällistä tietämystään sekä luoda vuorovaikutusta metsäalan ja muiden alojen vaikuttajien kesken. Kansanedustajille metsäakatemia lasketaan maanpuolustuskurssin tavoin eduskuntatyöksi, joten metsäakatemiaan osallistuminen ei johda poissaolomerkintöihin.

En siis valitettavasti pääse osallistumaan tänään soteuudistuksen niin sanotun valinnanvapausmallin lähetekeskusteluun. Mielestäni ns. valinnanvapausmalli ei todellisuudessa lisää asiakkaiden valinnanvapautta etenkään syrjäseuduilla. Lisäksi se uhkaa pakkoyhtiöittämisen muodossa altistaa yhteiset terveyspalvelumme sotebisnekselle, missä tärkein tavoite on potilaan sijaan voittojen maksimointi.

Ns. valinnanvapausmalli ei tue soteuudistuksen alkuperäisiä tavoitteita, eli lyhyempiä jonoja, parempaa integraatiota ja kustannustehokkuutta. Esitys on saanut asiantuntijoilta murskaavan arvion, mutta valitettavasti hallitus ei ole suostunut kritiikkiä kuulemaan. Kaikista keskeisin ongelma lakiesityksessä on terveydenhuoltomme markkinoistaminen. Tätä ajetaan kokoomuksen toimesta puhtaasti ideologisista syistä, vaikka asiantuntijat varoittavat, että se ei toimi.

Soteuudistus on lähihistoriamme tärkein uudistus. Se tulee mullistamaan sosiaali- ja terveydenhuoltomme. Suomalaiset ovat pääosin tyytyväisiä sosiaali- ja terveyspalveluihin, mutta erityisesti palveluiden hinta ja luukulta luukulle juoksutus koetaan ongelmaksi. Siksi soteuudistus on välttämätön toteuttaa. Hallituksen esityksessä on kuitenkin lähdetty tekemään mallia säästöt yksityisten terveysjättien etu edellä.

Hallituksen ajama malli on uhka kansanterveydelle. Siinä ei ole kyse valinnanvapaudesta vaan järjestelmämme hyvin toimivien osien romuttamisesta pakkoyhtiöittämisen tieltä.

On myös uhkana, että soten ns. valinnanvapausmalli lisää asiakkaiden pompottelua luukulta luukulle, sillä hallituksen esityksessä sote-keskusten palveluvalikoimaan on ahdettu liikaa tehtäviä, kuten esimerkiksi lyhytaikaisia sosiaalihuollon palveluita. Tässä ei ole logiikkaa, sillä sosiaalihuolto kuuluisi jatkossa maakunnille ja sen liikelaitoksille. Moninaista tukea tarvitseva potilas joutuu siis jatkossa hakemaan apua sekä sote-keskukselta, että maakunnan liikelaitokselta.

Terveyserojen kasvamiseen hallituksen esityksessä liittyy se, että yksityisille palveluntuottajille tulee kannustin valikoida asiakkaitaan joko ylihoitamalla tai alihoitamalla heitä. Tällaista ei voi hyväksyä. En myöskään suostu uskomaan siihen, että syrjäseutujen palvelut tulevat lisääntymään – miksi ihmeessä yksityiset sotejätit välittäisivät harvaan asuttujen alueiden pienistä markkinoista, missä ei ole kunnolla voiton maksimoinnin mahdollisuutta?

Kaiken lisäksi hallituksen esitys ei velvoita yksityisiä sotepalveluiden tuottajia riittävään veroraportointiin. Tästä on ollut erityisen huolissaan esimerkiksi veronkiertoa tutkiva ja asian erittäin hyvin tunteva Finnwatch järjestö. Finnwatchin mukaan veronmaksun vastuullisuuden varmentamisen osalta pettymys, eikä vastaa yksityisten sote-yritysten verovälttelystä esitettyihin huoliin. 

Meidän yhteisiä verorahoja ei saa päästää haaskaamaan kansainvälisille veroja vältteleville terveysjäteille, vaan meidän tulee palata sotessa sen alkuperäisiin tavoiteisiin. Näin voidaan saada jonot lyhyemmäksi, asiakasmaksut alas ja taattua tasapuolisesti maailman paras terveydenhuolto joka puolelle maata. Siksi hallituksen ajama niin sanottu valinnanvapausmalli on hylättävä pikimmiten.