Tänään eduskunnassa keskustellaan valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta. Selonteko ei sisältänyt radikaaleja muutoksia Suomen linjaan. Hallitus aikoo pitää kiinni Nato-optiosta sekä tiivistää yhteistyötä Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa sekä tiivistää EU:n puolustusyhteistyötä.
Vasemmiston Nato-kanta on selvä. Reilu viikko sitten puoluekokouksessa hyväksytyssä puolueen tavoiteohjelmassa vuosille 2016-2019 todetaan, että Suomen ei tule liittyä sotilasliitto Natoon. Jäsenyys heikentäisi Suomen vakaata turvallisuusympäristöä. Me emme allekirjoita selonteon toteamusta, että Naton lisääntyvä läsnäolo vakauttaisi tilannetta Itämerellä.
Juuri hyväksytyssä puolueen tavoiteohjelmassa todetaan hyvin, että parhaiten ihmisiä suojelee tasa-arvoinen ja demokraattinen yhteiskunta, jossa kaikilla ihmisillä on yhdenvertaiset ihmisoikeudet ja jossa ihmisten pahoinvointia ja turvattomuutta ennaltaehkäistään. Tämän pitää mielestäni olla turvallisuuspolitiikan kulmakivi niin meillä Suomessa kuin kansainvälisestikin.
Näen erittäin tärkeänä myös puolueen tavoiteohjelman kirjauksen siitä, että Suomi rakentaa rauhaa ja kansainvälistä turvallisuutta parhaiten aktiivisella ja aloitteellisella ulkopolitiikalla, jossa YK:lla on keskeinen rooli.
YK saa hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa sekä moitteita että kiitosta. Selonteossa todetaan, että YK:lla on edelleen merkittävä rooli demokratian, oikeusvaltioperiaatteen sekä taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edistämiseksi ja ympäristöriskien vähentämiseksi. Pyyhkeitä YK saa puolestaan siitä, että konflikteissa, joissa sen pysyvillä jäsenillä on osallisuus tai suuri intressi, YK:n turvallisuusneuvosto on jäänyt voimattomaksi.
On totta, että YK ei ole pystynyt puuttumaan tarpeeksi tehokkaasti esimerkiksi Ukrainan konfliktiin, mutta mielestäni on tärkeää, että Suomi on entistä määrätietoisemmin mukana YK:n toiminnassa rauhaa rakentaen ja konflikteja ratkaisten. On surullista, että menneiden vuosikymmenien rauhanturvaamisen suurvalta on vuosien mittaan supistanut perinteistä YK:n rauhanturvaamista. Libanonin YK-operaatiota vahvistetaan sentään vastauksena Ranskan avunpyyntöön.
Koko maailman etu olisi vahva ja toimintakykyinen YK. Etenkin sotien ja pakolaisuuden ennalta estämisessä ja köyhyyden torjumisessa YK:lla ja YK-järjestöillä on merkittävä rooli. Ristiriitaista on, että selonteossaan hallitus vaatii YK:lta tehokkuutta, mutta ei lupaa YK-järjestöille lisää rahallista tukea. Hallitus on päinvastoin leikannut ennätyksellisen paljon kehitysyhteistyörahoja sekä YK-järjestöjen rahoitusta. Voimme vain kysyä, miten tällainen lyhytnäköinen politiikka edistää turvallisuutta Suomessa ja muualla.
Viime aikoina itseäni on erityisesti hämmentänyt Suomessa järjestetyt erilaiset kansainväliset sotaharjoitukset. Tiedonkulku sotaharjoituksista on ollut käsittämättömän huonoa. Edes meitä kansanedustajia ei ole informoitu tarpeeksi etukäteen. Toivottavasti hallitus ottaa vakavasti toiveemme siitä, että eduskunnan on jatkossa oltava paremmin selvillä siitä, missä kaikessa olemme mukana.