Suomen hallitus on harjoittanut kovaa leikkaavaa oikeistopolitiikkaa. On otettu väkisin heiltä, joilla on jo valmiiksi vähän ja pyydetty niiltä, joilla on jo valmiiksi paljon. Leikattiin lapsiperheiltä, työttömiltä, opiskelijoilta, pienituloisilta eläkeläisiltä ja paljon sairastavilta. Korotettiin asiakasmaksuja ja omavastuita sekä kiristettiin monien tukien ehtoja. Opiskelijoita on piiskattu oikein olan takaa ja paljon lääkkeitä käyttävien on pitänyt jopa valita, ostaako lääkkeitä vai leipää. Hallituksen ruoskalta eivät ole säästyneet kehitysvammaisetkaan, vaan lailla on tarkoitus heikentää yli 75-vuotiaiden vammaisten asemaa.
Valitettavasti on todettava, että samaa linjaa ja epäoikeudenmukaisuuden sanomaa viestii niin sanottu kilpailukykysopimus. Neuvotteluja sivusta seuranneena entisenä osa-aikamyyjänä näyttää siltä, että ay-liikkeestä on vaikea löytää solidaarisuutta. Mikä olisi ollut neuvottelujen lopputulos, jos rajua lomarahojen leikkausta olisikin vaadittu naisvaltaisen julkisen sektorin sijaan metallimiehiltä? Naisvaltainen PAM uskalsi tosin aluksi laittaa kampoihin, mutta taipui lopulta. En voi olla ihmettelemättä, onko oikein, että julkisen sektorin pienipalkkaiset naiset maksavat kilpailukykysopimuksesta korkeimman hinnan!
Smolnassa äijäkööri muokkasi jo vuosi sitten naisia kurittavan hallitusohjelman. Sukupuolivaikutusten arviointia ei tietenkään tehty tai tarvittu. Kaupat voivat olla auki yötä päivää, äitien lomakertymää vanhempainvapailta leikattiin rajusti, subjektiivinen päivähoito-oikeus poistettiin ja vuosilomalla sairastaessa voi kertyä jopa kuuden päivän omavastuu. Tässä vain muutamia esimerkkejä siitä, kuinka Suomi yritetään saada nousuun tasa-arvosta tinkimällä.
Hallitus kiristi pakkolakipaketilla ja rajuilla, uusilla leikkauslistoilla, jos yhteiskuntasopimusta ei synny. Kun yhteiskuntasopimusta ei syntynyt, hallitus veti sanojaan takaisin. Hallitus lupasi, ettei pakkolakeja viedä eteenpäin, jos työmarkkinaosapuolet pääsevät kilpailukykysopimuksesta sopuun. Tätä ennen moni asiantuntija oli jo kritisoinut pakkolakipakettia sen huonosta valmistelusta ja jopa perustuslaillisista ongelmista, joten hyllylle se olisi joutunut luultavasti muutenkin.
Nyt ennen työnantajalle kuuluneita maksuja siirretään työntekijöiden maksettavaksi. Esimerkiksi työntekijöiden osuutta työeläkemaksusta ja työttömyysvakuutusmaksusta korotetaan ja työnantajan alennetaan. Nämä ovat veroluontoisia maksuja, joten siinä mielessä verotus kiristyy, vaikka hallitus silmät kirkkaana muuta väittääkin.
Hallitus puhuu mielellään valinnanvapaudesta, mutta silti sen politiikkaa leimaa käytännössä ennen kaikkea pakko. Minkälainen neuvotteluasema on, jos toista osapuolta pyydetään vapaaehtoisesti talkoisiin ja toista kiristetään leikkauslistoilla ja pakkolakipaketeilla? Aidossa neuvottelussa on useita vaihtoehtoja, joiden väliltä yhdessä sopien, toisia kuunnellen ja kunnioittaen löytyy mahdollisimman oikeudenmukainen ja yhteiskunnan kokonaisedun kannalta toimivin ratkaisu. Kohteleeko kilpailukykysopimus yhdenvertaisesti palkansaajia, edistääkö se sukupuolten välistä tasa-arvoa, lisääkö se työllisyyttä tai parantaako se osa-aikaisten asemaa? Oma vastaukseni on, että ei.