Blogi

30.9.2015

Vanhempainvapaiden uudistaminen tasaa kustannuksia

Osana kustannuskilpailukyvyn parantamista hallitus esittää työnantajille 2500 euron kertakorvausta perhevapaista aiheutuvien kustannusten kattamiseksi. Hallitus perustelee kertakorvausta paitsi kustannusten tasaamisella myös nuorten naisten työllistymisen edistämisellä. Pääministeri Sipilä sanoi tänään eduskunnassa, että nyt tämä pitkään pöydällä ollut asia tulee kuntoon.

– Olen samaa mieltä siitä, että nämä ovat tärkeitä tavoitteita. Eri mieltä olen kuitenkin siitä, että hallituksen esittämällä kertakorvauksella asia on kunnossa. On harmillista, että hallituksella ei ole enemmän rohkeutta uudistaa vanhempainvapaita. Tämä on suuri tasa-arvokysymys, kansanedustaja Katja Hänninen toteaa.

Valtiovarainministeriön hallitukselle tekemässä muistiossa todetaan, että vanhemmuuden suoria kustannuksia tasataan merkittävästi jo nyt ja epäsuorat kustannukset vaihtelevat suuresti tapaus- ja alakohtaisesti. Vanhemmuuden kustannuksia työnantajalle on siis hyvin vaikea määritellä. Muistion mukaan vanhemmuuden kustannusten tasaisempi jakautuminen eri työnantajien välillä on viimeisen 10 vuoden aikana lisääntynyt esimerkiksi sen takia, että isät käyttävät enemmän perhevapaita ja työnantajan kulujen korvaustasoa on nostettu.

– Hallituksen kertakorvaus voi auttaa jonkin verran pienyrittäjiä, mutta meillä on selkeää näyttöä siitä, että parhaiten vanhemmuuden kustannuksia jaetaan kannustamalla isiä vanhempainvapaille. Hallituksen uudistukset jäävät täysin puolitiehen. Vanhempainvapaat tulee uudistaa esimerkiksi 6+6+6 -mallin pohjalta. Mallissa molemmille vanhemmille kuuluu yksi kuuden kuukauden jakso ja yksi jakso on jaettavissa vanhempien sopimalla tavalla, Katja Hänninen sanoo.

Jotta työnantaja saa kertakorvauksen, työntekijän on palattava töihin samaan työpaikkaan perhevapaan jälkeen. Laskelmat hallituksen kaavaileman kertakorvauksen kuluista ovat hyvin epävarmalla pohjalla, sillä valmistelussa ei ole ollut tietoa siitä, kuinka moni äiti palaa samaan työpaikkaan perhevapaan jälkeen.

– Ministerit puhuivat tästä eduskunnassa suurena tasa-arvotekona, vaikka todellisuudessa sen vaikutuksia on olemassa olevilla tiedoilla hyvin vaikea ennustaa, Katja Hänninen toteaa.

Lisätietoja: Katja Hänninen, 050 512 3325, katja.hanninen@eduskunta.fi