Eduskuntavaalit ovat nyt takanapäin. Sunnuntaina jännitimme kukin tahollamme vaalien tulosta. Illan edetessä oli selvää, että Vasemmistoliitto että myös sosialidemokraattinen puolue tulevat kärsimään vaalitappion. Työväenpuolueiden kannatus lukemat eivät tukeneet lainkaan sitä henkeä, minkä vaalikentillä olin aistinut. Kansa huusi punamultaa ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden perään, mutta äänestivät ihan päinvastaisesti.
Tulos lupaa valitettavasti hyytävää oikeistolaista leikkauspolitiikkaa, jonka kohteeksi joutunevat kaikista heikoimmassa asemassa olevat kansalaiset.
Vaalien valonpilkahduksia olivat meidän nuoret naisehdokkaat kuten Li Andersson ja Hanna Sarkkinen. He nousevat uusina edustajina huimilla henkilökohtaisilla äänimäärillä eduskuntaan. Hienoa naiset ja onnea uuteen vaativaan tehtävään! Olette kansan luottamuksen kovalla työllä ansainneet.
Oma vaalikampanja meni loppujen lopuksi hyvin. Kun eduskunta jäi vaalitaolle lauantaina 14.3., alkoi maakunnan laajamittainen kiertäminen yhdessä ja erikseen muiden ehdokkaiden ja tukiryhmäläisten kanssa. Auton mittariin tuli tuhansia kilometrejä ja suurimman osan ajoista olin itse ratin takana. Mutta joskus sentään pääsin pelkääjän paikallekin!
Paneelit olivat antoisia ja niissä pääsin kertomaan Vasemmistoliiton tavoitteista vaihtelevalle yleisölle ja vaihtelevalla menestykselläkin. Pohjoisen puolesta -kiertueella teimme yhteistyötä yli puoluerajojen. Näistä viidestä ehdokkaasta peräti neljä tuli valituksi eduskuntaan. Onnittelut siis myös Pirkko Mattilalle (ps), Antti Rantakankaalle (kesk) ja Mari-Leena Talvitielle (kok). Kiitokset myös Raimo Piiraiselle (sd) hyvästä yhteistyöstä. Täällä Pohjois-Suomessa sitoutuminen yhteisten tavoitteiden eteenpäin viemiseksi vaatii leveitä harteita ja uskon, että tällä porukalla saadaan konkreettisia tuloksia aikaiseksi.
Jalkatyö ja ihmisten henkilökohtainen kohtaaminen ovat tärkeintä niin vaalien aikana kuin vaalien välilläkin. Todellinen vaalityö on siis tehty jo ennen varsinaista kampanjan alkua. Oli hienoa seurata meidän ehdokkaiden kampanjointia, sillä jokainen oli täysillä mukana heti alusta alkaen. Vaikka sääolosuhteet vaihtelivat ja yöunet jäivät varmasti monella vähiin, niin se ei ulospäin näkynyt. Meidän porukka jaksoi aina olla liikkellä innostuneella ja positiivisella asenteella. Iloiset ilmeet, toisten tsemppaaminen ja kannustaminen jäivät mieleeni yhteisiltä kiertueiltamme. Jokainen teki parhaansa ja jokaiselle ehdokkalle, tukiryhmäläiselle ja talkoolaiselle kuuluu suuri kiitos. Vaalitulosta ei tee kukaan yksin, vaan se tehdään aina yhdessä. Työ tehtiin hyvässä hengessä, yhteen hiileen puhaltaen ja kaikkemme antaen. Kiitos siis kaikille vaalityöhön osallistuneelle.
Työni eduskunnassa siis jatkuu ja siitä suuri KIITOS kuuluu teille, jotka olitte mukana tukiryhmässäni jakamassa tilapäivityksiä, kirjoituksia ja esitteitä. Yhdessä saimme hyvän tuloksen aikaan. Edellisissä vaaleissa sain 4326 ääntä ja nyt määrä oli 5991 – 1665 äänen lisäys kertonee omalta osaltaan hyvin tehdystä työstä.
Jatketaan hyvää yhteistyötä ja kiitos vielä kerran jokaiselle!