Blogi

11.12.2014

Olen tyytyväinen Raahen päivystyslupaan

Tiedote julkaistu 11.12.2014

Vasemmistoliiton raahelainen kansanedustaja Katja Hänninen on iloinen Raahen saamasta poikkeusluvasta, jonka turvin se voi järjestää ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen. Poikkeuslupa tarvitaan, koska ensi vuoden alussa voimaantulevan päivystysasetuksen mukaan päivystys tulee järjestää yhteispäivystyksenä erikoissairaanhoidon kanssa. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan yhteispäivystyksen saavutettavuus on Raahessa ja seitsemällä muulla luvan saaneella alueella pitkien etäisyyksien vuoksi huono.

– Pitkien välimatkojen ongelma on oikea perustelu, joka olisi pitänyt ottaa huomioon jo päivystysasetusta säädettäessä. Nyt esimerkiksi Raahesta ajellaan tiettyinä aikoina hammaslääkäripäivystykseen 125 kilometrin päähän Kokkolaan. Toivottavasti myöhemmin eduskunnan käsittelyyn tuleva kansalaisaloite korjaa asetusta myös synnytystoiminnan osalta, Hänninen toteaa.

Pohjois-Suomeen kaavaillulla sote-alueella kaksi sairaalaa – Kemi ja Kajaani – saivat poikkeusluvan jatkaa synnytystoimintaa, vaikka synnytysten määrä on alle 1000 vuodessa. Päivystysasetuksen vaatimusten uhkaaman Oulaskankaan sairaalan synnytystoiminta on turvattu toistaiseksi lääkäreiden päivystysringin avulla.

– Toivottavasti Oulaskankaan sairaalan synnytystoiminnan järjestely on kestävä eikä osoittaudu lopulta liian kalliiksi sairaanhoitopiirille ja alueen kunnille, Hänninen toivoo.