Vasemmistoliiton kansanedustaja Katja Hänninen pitää hallituksen ja suurten oppositiopuolueiden talouspolitiikkaa tappavina lääkkeinä Suomen kilpailukyvylle.
– Työpaikkojen katoaminen ei voi olla heikentämättä palveluja: vanhushuoltoa, lastenhoitoa, sosiaalipalveluja, koulutusta. Järkyttävät uutiset ovat viime viikkoina kertoneet lasten, nuorten ja perheiden pahoinvoinnista, mikä on seurausta koventuneista arvoista – siitä, että ihminen jää rahan vallan alle, Hänninen totesi eduskunnan välikysymyskeskustelussa.
Hänninen ruoti erityisesti hallituksen koulutus- ja työllisyyspolitiikkaa. Hallitus on leikkaamassa 270 miljoonaa lukio- ja ammattikoulutuksesta. Toisaalta opintotuen rajaaminen ja ehtojen tiukentaminen entisestään vain hankaloittaa opiskelijan tilannetta, kun koulujen toiminta ei sujuvoidu samalla.
– Jos koulujen hallinnossa olisikin 270 miljoonaa vähennettävää, tulisi se siirtää luokkiin ja opetukseen – toisin sanoen suomalaisen korkean osaamisen ylläpitämiseen ja kehittämiseen, Hänninen linjasi.
Työllisyyspolitiikassa perussuomalaiset ja kokoomus ovat löytäneet toisensa. Siinä missä heidän lääkkeensä massatyöttömyyteen on tavallisten työntekijöiden palkkojen alentaminen, kansanedustaja kuvaili vasemmiston vaihtoehtoja.
– Vasemmisto haluaa pitää kiinni valtionyhtiöiden työpaikoista eikä myydä niitä pikavoittojen toivossa. Palkanalennusten sijaan haluamme jakaa ylikuormittavia töitä entistä useammille sekä puuttua epätyypillisten työsuhteiden ja vastentahtoisen osa-aikatyön ongelmiin. Hyvinvointivaltion rahoittamiseksi haluamme verovuodon tukkimista ja verottamista maksukyvyn mukaan.
Massatyöttömyyttä pitää purkaa Hännisen mielestä ennen kaikkea hoiva-alojen henkilökuntaa lisäämällä.
– Julkisen sektorin rapauttamiseen tähtäävät puheet iskevätkin juuri vanhuspalveluihin, lastenhoitoon ja peruskoulutukseen. Inhimillistä työtä tarvitaan ihmisarvoisen hoivan turvaamiseksi niin sairaille ja vammaisille kuin vanhuksille, ja tämä tarve kasvaa huomisen Suomessa.