Eläkeneuvottelut päättyivät kompromissiin, joka lopulta kelpasi tarpeeksi usealle. Mekaaninen eläkeiän nosto ei ole silti vieläkään ratkaisu työurien pidentämiseksi. Tärkeintä on ottaa käyttöön työssäjaksamista edistäviä parannuksia, sillä suurin haaste on päästä elävänä eläkkeelle. Työpäiviä ei pysty lisäämään sanelemalla, jos kunto ei riitä tai työnantajien asenteet osatyökykyisiä ja varttuneempia työnhakijoita kohtaan eivät muutu.
Akava jäi neuvottelutuloksesta ulos, ja sekä SAK:n että STTK:n hallituksissa päätös syntyi äänestämällä. Näiden keskusjärjestöjen hallitusten enemmistöt taisivat arvioida, että saavutettu neuvottelutulos on paras, mitä tullaan saamaan. Ay-liike saikin uudistukseen elementtejä, joita työnantaja ja valtio eivät halunneet, ja esti samalla joitain vastapuolen ajamia huononnuksia.
Niin sanottu työuraeläke, jota voi hakea 38 vuotta raskasta työtä tehnyt, on hyvä askel, mutta ei korjaa läheskään kaikkia eriarvoistavia epäkohtia. Eläkeiän sitominen eliniän odotteeseen ei ota huomioon eliniän vaihtelua eri tuloluokissa. Köyhät ja miehet kuolevat naisia ja rikkaita aikaisemmin.
Psyykkisesti tai fyysisesti raskaan työn määrittelystä tulee vaikeaa. Mielenkiinnolla jäädään odottamaan ensimmäisiä ratkaisuja, kun joku päättää hakea työuraeläkettä. Määritelläänkö vuosien työ päiväkodissa, jossa lastentarhanopettaja tai lastenhoitaja voi olla vuosien aikana vastuussa sadoista lapsista, riittävän raskaaksi?
Eläkeratkaisu ei huomioi esimerkiksi lasten kanssa kotona vietettyjä vuosia. Koska kotityö ja lastenhoito ovat yhä suurelta osin naisten vastuulla ja myös työelämä on sukupuolittunutta, eläkeratkaisuja tulisi tarkastella myös sukupuolinäkökulmasta.
Kotityön lisäksi palkkatyön ulkopuolella tehdään paljon työksi määriteltävää. Nuorista eläkeläisiin saakka autetaan lapsia, vanhempia ja puolisoita toimimalle omaishoitajina. Kaikenikäiset ovat muuten aktiivisesti mukana järjestö- ja vapaaehtoistoiminnassa. Moni tuottelias taiteilija on tärkeässä roolissa yhteisössään, muttei saa taiteestaan elantoa. Nämä ajatukset johtavat väistämättä pohtimaan kaikille maksettavan vastikkeettoman perustulon mahdollisuuksia.
Eläkeratkaisusta jäivät uupumaan tarpeelliset työkykyä ja työssä jaksamista tukevat ratkaisut. Eliniän odotteen nouseminen ei takaa työkyvyn paranemista varsinkaan, jos työelämän kuluttavia rakenteita ei oteta kriittiseen tarkasteluun. Työn jakaminen ja työelämän epävarmuuden vähentäminen tuovat jälleen mieleen perustulomallien edut.
Jäljelle jää myös kaksi tärkeää kysymys eläkejärjestelmän tasapuolisuudesta: Aikovatko johtajat näyttää esimerkkiä jatkamalla töitä mahdollisimman pitkään? Ja jos töissä jatketaan entistä pidempään, mistä saadaan nuorille työpaikkoja?
Katja Hänninen