Kolumni on julkaistu Kalevassa 3.9.2014
Uutena kansanedustajana olen seurannut uuden sosiaali- ja terveysministerin Laura Rädyn (kok) kovaa koulua suomalaisten ansiotasosta ja pienituloisten ihmisten määrästä. Toiselle meistä näyttää tulleen yllätyksenä, että monet tavallisista kansalaisista tienaavat alle 2100 euroa kuukaudessa.
Vielä keväällä osa-aikamyyjän bruttopalkkani 25 tunnin viikkotyösopimuksella oli 1183 euroa kuukaudessa. Vertailun vuoksi todettakoon, että 37,5 viikkotyötunneillakin bruttopalkka olisi jäänyt 1774,50 euroon. Monilla muillakin aloilla osa-aikatyötä tekevien määrä on nousussa, eikä peruspalkkakaan päätä huimaa.
Ministerin kommentit ovat satuttaneet ja suututtaneet siinä määrin, että Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL päätti lähettää ministerille palkkakuitteja todisteeksi alle 2100 euroa tienaavista vanhemmista. Täytyy vain toivoa, ettei oma todellisuudentajuni hämärry yhtä pahoin, kun osa-aikamyyjän työ vaihtui ympärivuorokautiseen kansanedustajuuteen.
Valtion talousarvioesitys ei lupaa lohdutusta pienituloisille. Tasaverojen nostot, indeksien jäädytykset ja lapsilisien leikkaukset tuntuvat jälleen eniten niiden arjessa, joilla on jo muutenkin tiukkaa. Myös useat kunnat ovat nostaneet kunnallisvero- ja kiinteistöveroprosenttiaan viime vuosina. Lapsivähennyksestä eivät voi hyötyä ne perheet, joilla ei ole verottavia tuloja lainkaan. Näin työttömät ja opiskelijat jäävät verovähennysten ulkopuolelle, vaikka heidänkin lapsilisiään budjetissa leikataan.
Epäoikeudenmukainen verotus ja tulonjako johtaa kansalaisten eriarvoistumiseen. Hallitus päätti sosiaali‐ ja terveyspalvelujen budjettileikkurista, joka on todellinen uhka kuntalaisten lähipalveluille. Leikkurin tarkoitus lienee varmistaa suurimmat säästöt eli laitoshoidon vähentäminen ja palkka-ale kelpoisuusvaatimuksia karsimalla. Leikkuri sotkee entisestään myös sote-uudistussoppaa. Hallitus nimittäin arvioi sen myötä tulevan muutoksia valtionosuus-, kunta- ja sote‐lakiluonnokseen. Uudistukset jäävät käytännössä seuraavan hallituksen vastuulle.
Menokatto eli leikkuri tarkoittaa todennäköisesti sitä, että palveluiden saanti vaikeutuisi entisestään ja myös asiakasmaksuihin tulisi roimat korotukset. Julkisten palvelujen loittoneminen ja kallistuminen syventää terveyseroja rikkaiden ja köyhien välillä.
Harmaan talouden kitkemisessä tuntuu olevan vielä todella pitkä matka kuljettavana, kun suurituloiset voivat laillisesti kierrättää tuloja holding-yhtiöiden kautta veronmaksua karttaen. Samaan aikaan ollaan hyvin huolissaan sosiaaliturvan porsaanrei’istä ja määrätään uusia sanktioita pienituloisille ”työnvieroksujille”.
Uskovatko Stubb (kok) ja Rinne (sd), että leikkaamalla ja ostovoimaa heikentämällä voidaan parantaa työllisyyttä tai valaa uskoa paremmasta huomisesta? Tuntuisi, että kuristamisen sijaan elvyttäminen sopisi paremmin tukehtumaisillaan olevalle taloudellemme.