Konsensuksen aika on ohi. Kristiina Tuikkalan haastattelussa (Raahen Seutu 21.3.) opetuslautakunnan puheenjohtaja Jarmo Myllymäki iloitsee avoimesti siitä, että useaan kertaan päätetty kouluhanke, jota hän on itse ollut hyväksymässä ja suunnittelemassa torpataan kylmästi kouluverkkoselvitykseen vedoten. Konsultin selän taakse meneminen on kieroa politiikkaa ja kertoo vain sen, että valtuutetut eivät ole valmiita kantamaan poliittista vastuuta koulujen kohtalosta.
Keskustan valtuustoryhmä esitti 10.12. talousarviokokouksessa, että Piehingin koulun investointimääräraha jäädytetään kunnes markkinaoikeudesta saadaan päätös. Nyt kun päätös tuli odotettua aikaisemmin jäädytyspäätös halutaan liittää kouluverkkoselvitykseen, vaikka valtuuston päätös edellyttää nimen omaan jäädytyspäätöksen käsittelyä. Varsinainen rakentamispäätös on tehty jo kaksi vuotta sitten vai onko Raahen toimintatapa se, että ensin suunnitellaan ja valitaan urakoitsija ja vasta sen jälkeen päätetään rakennetaanko hanke vai eikö rakenneta?
Piehingin koulun rakentamispäätös ja hankesuunnitelma hyväksyttiin valtuustossa yksimielisesti niin 14.11.2011 kuin 11.6.2012, joten ei voi kuin ihmetellä poliittista selkärangattomuutta tässä asiassa. Ei Piehingin koulu ole todellakaan ainoa koulu tässä kaupungissa, eikä Piehingin lapset tarvitse mitään erityiskohtelua vaan ainoastaan oikeudenmukaista ja tasavertaista kohtelua, jota he eivät todellakaan ole nyt saaneet.
Olen mieluummin kyläpolitiikko kuin selkään puukottaja ja sopimusten rikkoja. Jos Piehingin kouluhanke olisi uusi investointipäätös, niin asia olisi toinen, mutta koska koulusta on jo väännetty kaksi vuotta ja se on jo päätetty rakentaa, niin en voi käsittää maaseudun puolueen toimintaa.
Uusille valtuutetuille on kerrottu totuuden vastaisesti, ettei koulun rakentamiseen ole rahaa budjetissa, vaikka määräraha on talousarviokirjassa kustannuspaikalla 8120! Päätetyn hankkeen lykkääminen ja viivyttely on raskasta kaikille osapuolille, mutta erityisesti lapset ovat joutuneet tästä venkoilusta kärsimään.
Maanantain valtuustossa ratkeaa pääseekö paikallinen rakennusliike Miilukangas rakentamaan koulua tänä keväänä vai ilmoitetaanko yritykselle, että Raahen kaupungissa suoritetaan leikki-kilpailutuksia ja että koko kouluhanke oli vain aprillipila? Kyllä tässä Raahella kunnia menee, mutta maine toisaalta kasvaa..
Talousarvio on mielestäni kaikkia osapuolia sitova sopimus ja Piehingin koulu oli osa vuoden 2012 kokonaispakettia, joka hyväksyttiin yksimielisesti 43 valtuutetun voimin. Suomalaiseen ja varsinkin raahelaiseen sopimuskulttuurin on kuulunut se, että päätetyistä asioista ja sopimuksista pidetään kiinni, sillä sopimukseen pääseminen on vaatinut kaikilta osapuolilta joustavuutta.
Se rakennetaanko koko kylän monitoimikeskuksena toimiva koulu Piehingin lapsille ei juurikaan vaikuta Raahen talouteen, mutta moniin muihin asioihin maanantain valtuuston päätös tulee vaikuttamaan. ”Alea iacta est”