Vappupuhe 2022 Raahessa

Hyvät toverit, arvoisat kuulijat,

Vappu on kaikin tavoin iloinen juhla. Se osuu keskelle kevättä, jolloin luonto herää ja olemme menneet jo monta askelta kaamoksesta valoisampia aikoja kohti. Kesä on vielä edessä.

Se on myös meille vasemmistolaisille aatteellinen, työväen juhla, jolloin voi muistaa ja kiittää menneiden sukupolvien vasemmistolaisten tekemää tärkeää ja tasa-arvoa edistävää työtä. Vappuna voi tuntea olevansa osa historiallista, pitkää liikettä, jossa yhdessä joukkovoimalla taistelemme kaikille paremman maailman puolesta. Olemme yhdessä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien puolella. Ja tietenkin vappu on myös juhla, jota vietetään yhdessä.

Valitettavasti tänä keväänä aika on myös korostetun täynnä epävakautta ja huolta tulevasta. Yli kaksi vuotta kestäneen koronakriisin päälle olemme saaneet uuden kriisin. Venäjän jo yli kaksi kuukautta jatkama raakalaismainen sota Ukrainassa on hirvittävä tragedia erityisesti ukrainalaisille. Mutta se koettelee myös meidän turvallisuuttamme tavalla, jonka vuoksi turvallisuusympäristöä on mietittävä uudelleen. Vaikka itäinen pitkä rajamme Venäjän kanssa on aina ollut olemassa, se on saanut varmasti aivan uudenlaisia merkityksiä meidän jokaisen mielissä tänä keväänä. Voidaan sanoa, että 2020-luku ei ole päästänyt meitä helpolla tähän mennessä.

On sanottava heti, että itse suhtaudun NATO-jäsenyyteen edelleen kriittisesti, eikä ole tullut esille mitään sellaista, joka muuttaisi kantaani tässä vaiheessa. Tiedostan kuitenkin sen, että ei ole olemassa Suomen kannalta riskittömiä ratkaisuja ja se on sekä NATO-jäsenyyden kannattajien että vastustajien hyvä tunnustaa. Olenkin puhunut eduskunnassa ja muualla ja tänään tässä kiihkottoman, asiallisen ja erimielisiä mielipiteitä kunnioittavan keskustelun puolesta. Tällä hetkellä käymme valiokunnissa läpi turvallisuuspoliittista tilannetta ajankohtaisselonteon pohjalta. Tälle työlle on tärkeä antaa tarpeeksi aikaa ja työrauha. Ilman tätä pitkälle katsovien ratkaisujen tekeminen ei ole mahdollista.

Suurella osalla meistä on suvussamme traagisia kohtaloita sodasta. Sodan traumat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Senkin vuoksi sota on hirveä asia. Sen vaikutukset eivät lopu siihen, kun sota loppuu. Se vaikuttaa kaikkien sen kokeneiden mielissä ja myös tulevien sukupolvien mielissä vielä vuosikymmeniä eteenpäin. Traumat voivat näkyä puhumattomuutena, ahdistuksena, väkivaltaisena käytöksenä ja päihteiden väärinkäyttönä. Tästä meillä Suomessa on omakohtaista kokemusta.

Monen sodan kokeneen viesti meille onkin: ei koskaan enää. Ja sen takia rauhan työ on tärkeää ja siihen meidän on entistä ponnekkaammin panostettava, kun ympärillä kuohuu. Sen takia myös rauhanjärjestöjä ja muita rauhantyötä tekeviä on tärkeä kuunnella myös osana nyt käytävää turvallisuuspoliittista keskustelua.

Muutenkin on tärkeä, että puhumme turvallisuudesta mahdollisimman laajasti, ei vain sotilaallisesta perspektiivistä. Viime aikoina olen kuullut esimerkiksi lapsi- ja perhejärjestöjä ja heidän huoltaan mielenterveyskriisistä, jonka keskellä elämme. Lasten ja nuorten, mutta myös aikuisten mielenterveyspalvelut ovat kriittisellä tasolla, eivätkä pysty vastata siihen valtavaan paineeseen, mikä niihin kohdistuu. Kriisinsietokyvyssäkään emme siis ole samalla viivalla. Toiset voivat ostaa rahalla itselleen ja lapsilleen mielenterveyspalveluita. Toiset joutuvat taistelemaan niistä, eivätkä siltikään saa ajoissa apua.

Ja meillä on myös ihmisiä, jotka eivät jaksa taistella, eikä avun saamisen pitäisikään olla siitä kiinni. Yhdenvertaiset ja kaikkien saatavilla olevat – myös työelämän ja opiskelujen ulkopuolella olevien – mielenterveyspalvelut ovat mitä suuremmissa määrin turvallisuuskysymys. Vain psyykkisesti hyvässä kunnossa oleva ihminen pystyy ottamaan vastaan iskut, mitä tämä aika eteemme jatkuvasti tuo ja luovia kaiken keskellä jotenkin järjissään ja pitämään huolta läheisistään.

Kukaan meistä ei vielä tiedä, kuinka paljon ukrainalaisia pakolaisia meille kaikkinensa saapuu, mutta yksi erityisen haavoittuvassa asemassa oleva ryhmä on yksin saapuvat lapset. Ja on sydäntä kouraisevaa tietää, että esimerkiksi orpolasten määrä Ukrainassa kasvaa koko ajan. Suomen on tehtävä kaikkensa, että autamme näitä ihmisiä, aikuisia ja lapsia. Myös tämä tuo mielenterveyspalveluillemme uuden haasteen, jotta voimme auttaa meille saapuvia traumatisoituneita ihmisiä ja tavoitamme esimerkiksi yksinään saapuvat lapset ajoissa.

Toisaalta meidän on tuettava niitä venäläisiä, jotka taistelevat maansa johdon sortotoimia vastaan ja kitkettävä vihapuhe, joka kohdistuu venäläisiin, joilla ei ole mitään tekemistä Putinin sodan kanssa.

Hyvät toverit,

Kriiseissä vasemmistolaista politiikkaa tarvitaan enemmän kuin koskaan. Kriiseissä vasemmistolaiset arvot, kuten haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten auttaminen ja kaikkien mukana pitäminen ovat aivan olennaisia ydinkysymyksiä.

Hyvinvointivaltion puolustaminen onkin myös turvallisuuskysymys. Tänä keväänä myös työmarkkinoilla kuohuu ja myös tässä on kyseessä meille elintärkeät peruspalvelut ja niiden tulevaisuus. Meille, jotka olemme jo vuosia seuranneet naisvaltaisen julkisen sektorin tilannetta, kuohunta ei ole mikään yllätys. Se on ihan loogisen kehityksen tulos. Naisvaltaisen julkisen sektorin palkkakuoppaa ei ole onnistuttu ratkaisemaan ajoissa. Työnantajat ovat liian kauan pitäneet silmänsä kiinni tämän ongelman edessä, vaikka kasvava työntekijäpula on konkreettinen mittari sille, että jotain tarvitsisi tehdä. Nämä ovat myös aloja, jotka ovat taistelleet eturintamassa koronakriisin keskellä. Mutta siitä huolimatta työnantajapuoli pitää palkkavaatimuksia liiallisina. Tämä on käsittämätöntä.

Nyt olisi ihan vihoviimeinen hetki saada palkat ylöspäin. Silti tuntuu, että meillä on tahoja, joiden mielestä naisvaltaisten alojen palkankorotuksille ei ikinä ole hyvä hetki. Osa työnantajista näyttää sen sijaan käyttävän aikansa esimerkiksi vanhusten hoivakotien parantuneen henkilöstömitoituksen kritisoimiseen. On eriskummallinen ajatus, että hoitajapula ratkeisi työntekijöiden aseman, kuten henkilöstömitoituksen heikentämisellä.

Jotkut jopa ovat sitä mieltä, että sairaanhoitajat ja varhaiskasvatuksen opettajat saavat itse syyttää itseänsä huonosta palkkakehityksestään, koska ovat itse valinneet alansa. Tällaiset kommentit kertovat arvostuksen puutteesta ja suuresta ylimielisyydestä. Haluaisin kysyä näiltä ihmisiltä, mitä me sitten teemme, kun kukaan ei enää tee tätä valintaa. Työntekijäpula on jo nyt totta. Yhteiskuntamme turvallisuuden ja tulevaisuuden kannalta tämä työ on ensiarvoisen tärkeää. Tänä keväänä on saanut seurata sitä, kuinka ihailtavan hyvin esimerkiksi päiväkodeissa ja kouluissa on taas tartuttu toimeen ja tarjottu turvaa ja tavallista arkea ukrainalaisille lapsille.  Ja tätä on tehty läpi koronakriisin kaikille lapsille.

Entisenä pienipalkkaisena kaupan myyjänä todella samaistun palkkataistelua käyvien tilanteeseen.

Oli sitten kyse julkisen sektorin alojen palkkakuoppaan puuttumisesta tai yksityisten palvelualojen pienipalkkaisten työntekijöiden palkkojen parantamisesta, tuen asiaa täysin.

Näitä aloja yhdistävät myös vaatimukset paremmista mahdollisuuksista vaikuttaa oman työn sisältöön ja työaikoihin ja muihin työoloihin. Yhdistävä tekijä on myös näiden alojen naisvaltaisuus, mikä todella herättää kysymyksiä tasa-arvon tilasta suomalaisilla työmarkkinoilla.

Haluan myös alleviivata sitä, että vasemmistoliitto ei hyväksy pakkolakia, joilla hoiva-alan ihmiset pakotetaan töihin lakon aikana. Tämän ovat ministerimme erittäin selvästi sanoneet. Me ajamme sen sijaan palkkaohjelmaa julkiselle sektorille. Oikeudenmukainen palkkaus hyödyttää koko yhteiskuntaa, mutta ennen kaikkea se on ihmisoikeuskysymys. Tämän vuoksi myös valtiolla on rooli sen edistämisessä.

Arvoisat kuulijat, hyvät toverit,

Kuten alussa sanoin, 2020-luku ei ole tähän asti päästänyt meitä helpolla. Mutta haluan ajatella, että toivon pilkahduksia on nähtävissä. Yhdessä paremman maailman puolesta toimiminen on tässä ajassa erityisen toivoa tuova asia. Se on myös tärkeämpää kuin aikoihin, koska vain yhdessä selviämme yli kuohuvien aikojen.

Vasemmistolaisena ajattelen, että meidän liikkeemme kantava voima on myös kriittinen ajattelu, joka on myös tässä ajassa tärkeää. Kun kriisit ymmärrettävästi saavat meidän kulkemaan ikään kuin sumussa, meidän on samalla pyrittävä pitämään kompassi mukana ja se kompassi on kriittinen ajattelu. Emme saa tehdä paniikkiratkaisuja, vaan meidän on kriittisesti tarkasteltava eri vaihtoehtoja ja mietittävä asiaa myös sumuisia aikoja pidemmälle. Tämän olemme tuleville sukupolville velkaa. Kiitos.

Rauhantyö on jatkuva prosessi

Huhtikuun lopussa on jälleen aika suoda ajatus sotiemme veteraaneille. Suomen puolustusvoimien toistaiseksi viimeisin sotapäivä on ollut 27.4.1945, jolloin päättyi Suomen osuus toisessa maailmansodassa ja viimeisetkin saksalaissotilaat vetäytyivät rajojemme ulkopuolelle. Kolme vuosikymmentä myöhemmin aloimme samalla päivämäärällä viettää kansallista veteraanipäivää sotiemme veteraanien muistoksi.

Tänä päivänä on jäljellä enää muutama tuhat sotiimme osallistunutta veteraania, ja he kaikki ovat jo yli 90-vuotiaita. Joukko harvenee vuosi vuodelta.

Veteraanimme ovat jättäneet meille jälkipolville arvokkaan perinnön, itsenäisen ja vapaan Suomen. Suomen itsenäisyys ei tullut ilmaiseksi, eikä sen säilyttäminen ole ollut itsestäänselvyys. Rauhan rakentaminen, sen säilyttäminen ja kansojen välisen ystävyyden vaaliminen on jatkuva prosessi. Ihmisten välinen tasa-arvo ja vapaus ovat rauhan valttikortteja ja niiden edistämiseksi Suomi tekee arvokasta työtä myös kansainvälisesti.

Meidän on edelleen jatkettava rauhantyötä ja vaalittava sisäistä turvallisuuttamme. Mikään sotilasliitto ei yksin takaa rauhaa, vaan meidän on itse huolehdittava omista turvatakuistamme ja pidettävä kiinni niin uskottavasta omasta puolustuksesta kuin vahvasta maanpuolustustahdosta. Myös huoltovarmuudesta kuten energia- ja elintarvikeomavaraisuudesta tulee huolehtia, jotta kriiseistä selvitään.

Sodan päättymisen jälkeen sotaveteraanimme osallistuivat myös jälleenrakennukseen ja taloudellisen hyvinvoinnin luomiseen. Suomalainen demokraattinen hyvinvointivaltio rakentui ajatukselle, että jokaisesta pidetään huolta. Niinpä voimme tällä hetkellä nauttia laajoista julkisista palveluista, kattavasta sosiaaliturvajärjestelmästä ja laadukkaasta koulutuksesta.

Koko kansan hyvinvointi on samalla tärkeä sisäisen turvallisuuden tekijä. Työtä eriarvoisuuden kitkemiseksi, köyhyyden ja vähäosaisuuden lievittämiseksi ja sosiaali- ja terveyspalveluiden vahvistamiseksi tulee edelleen jatkaa.

Hyvinvointi- ja koulutuspalvelut eivät pyöri ilman hyvinvoivia työntekijöitä. Tällä hetkellä on käynnissä julkisen sektorin laajat työtaistelutoimet. Tuen lämpimästi hoitajien vaatimusta palkkaohjelmasta. Elintärkeät sote-alan työntekijät ovat palkankorotuksensa ansainneet, ja pitkittynyt työntekijäpula on koko yhteiskuntaa koskeva kriisi.

On sekä jäljellä olevien veteraanien että meidän kaikkien etu, että vaalimme sotien jälkeen alkunsa saanutta hyvinvointiyhteiskuntaa ja voimme elää ilman konfliktin pelkoa. Kun turvaamme kaikkien mahdollisuudet hyvään elämän, olemme yhdessä vahvempia kohtaamaan tulevaisuuden tuomia haasteita.

Työnantajien palattava neuvottelupöytään ja kannettava yhteiskuntavastuunsa

Tuen julkisen sektorin naisvaltaisten alojen palkkataistelua. Olen huolissani siitä, että lakon sovittelussa on ollut pitkä tauko, vaikka työntekijäpuoli on sanonut olevansa valmis neuvottelemaan.

Työnantajien on pikaisesti palattava neuvottelupöytään ja kannettava yhteiskuntavastuunsa. Jos hätä on kentällä todella niin suuri kuin työnantajat sanovat, niin eikö sitten kannattaisi neuvotella?

Entisenä pienipalkkaisena kaupan myyjänä todella samaistun palkkataistelua käyvien tilanteeseen.

Oli sitten kyse julkisen sektorin alojen palkkakuoppaan puuttumisesta tai yksityisten palvelualojen pienipalkkaisten työntekijöiden palkkojen parantamisesta, tuen asiaa täysin. Näitä aloja yhdistävät myös vaatimukset paremmista mahdollisuuksista vaikuttaa oman työn sisältöön ja työaikoihin ja muihin työoloihin. Yhdistävä tekijä on myös näiden alojen naisvaltaisuus, mikä todella herättää kysymyksiä tasa-arvon tilasta suomalaisilla työmarkkinoilla.

Haluan myös kiittää puolueeni kriittistä suhtautumusta ”pakkolakiin”, jolla työntekijöitä voisi pakottaa töihin myös lakon aikana.

Olen tosi iloinen, että ministeri Sarkkinen ilmoitti tällä viikolla hallituksen sote-ministeriryhmässä, että vasemmistoliitto ei ole valmis viemään hoitohenkilöstön ”pakkotyölakia” eteenpäin. Puolueessamme ajatellaan, että potilasturvallisuus tulee varmistaa neuvottelemalla suojelutyöstä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden yhä paheneva työvoimapula ja kuormittavat työolot ovat suuri turvallisuuskysymys, ei lakko.

Vaadin myös jo aiemmin palkkatasa-arvo-ohjelmaa ja kiitän, että myös vasemmistoliitto puolueena on laajan palkkaohjelman kannalla. Oikeudenmukainen palkkaus on ennen kaikkea ihmisoikeuskysymys, minkä vuoksi myös valtion on kannettava vastuunsa sen edistämisessä.

Palkkatasa-arvo-ohjelma on välttämätön

Kriisistä kriisiin kulkeva aika on tehnyt erityisen selväksi, kuinka tärkeä turvallisuustekijä julkisen sektorin naisvaltaiset alat ja niiden toimivuuden turvaaminen on. Me emme selviä ilman sosiaali- ja terveyspalvelujen työntekijöitä, jotka hoivaavat ja huolehtivat meistä. Me emme selviä ilman varhaiskasvatuksen ja koulujen työntekijöitä, jotka pitävät lasten ja nuorten arjen pyörimässä keskellä myrskyjäkin.

Kuitenkin näiden alojen päällä on synkkiä pilviä. Monet naisvaltaiset, julkisen sektorin alat ovat palkkakuopassa, mikä kertoo konkreettisesti arvostuksen puutteesta. Tämä kertoo myös siitä, että hoivan ja kasvatuksen merkitystä yhteiskunnassa ja ihmiselämässä yleensä ei tunnisteta, vaan näiltä aloilta voidaan esimerkiksi kilpailukyvyn nimissä leikata niin kuin Sipilän hallitus teoillaan osoitti.

Kun on vuosikausia puolustanut näiden alojen palkkojen ja työolojen parantamista, on saanut törmätä mitä kummallisimpiin vasta-argumentteihin. Yksi on ollut se, että kenenkään ei tarvitse tehdä näitä töitä. Aina voi kuulemma lähteä, jos esimerkiksi palkka tuntuu pieneltä. Ja nyt todella tapahtuu näin. Meillä on uutiset täynnä sairaanhoitajia ja varhaiskasvatuksen työntekijöitä, jotka sanovat, että kiitti, nyt riitti.

Turvallisuudesta puhutaan nyt paljon. Kuka voi tuntea olonsa turvalliseksi maassa, missä yhteiskunnan yksi tukiranka, eli juurikin näiden töiden tekijät väsyvät ja lähtevät?

Meillä on poliitikkoja, jotka ovat sitä mieltä, että palkkakysymykset kuuluvat pelkästään työantajien ja työntekijöiden edustajien neuvottelupöytiin. Kuitenkin nämä ovat monesti samoja poliitikkoja, joille esimerkiksi Sipilän hallituksen kilpailukykysopimus, jolla kyykytettiin erityisesti julkisen sektorin naisvaltaisia aloja, on täysin ok. Tässä on valtava ristiriita.

Parhaillaan käydään esimerkiksi hoiva-alan työehtoja koskevia neuvotteluja ja ne ovat olleet kaikkea muuta kuin helpot. Super ja Tehy ovat ymmärrettävästi jättäneet lakkovaroituksia. Uskon, että palkkakysymystä ei voida ratkaista ilman, että myös valtio tulee peliin. Jos haluamme pitää hyvinvointivaltion pystyssä, emme voi enää odotella, että julkisen sektorin palkat saadaan kuntoon. Palkkatasa-arvo-ohjelma on välttämätöntä saada seuraavaan hallitusohjelmaan.

On myös tärkeä alleviivata sitä, että oikeudenmukainen palkkaus on ennen kaikkea ihmisoikeuskysymys, ei mielipidekysymys.

Lapsen oikeuksien kriisin ratkaisemiseen tarvitaan kaikkia

Venäjän raakalaismainen hyökkäys Ukrainaan on aiheuttanut valtavan lapsen oikeuksien kriisin Eurooppaan. Lapsia kuolee ja haavoittuu sodassa. Jo yli miljoona lasta on paennut tätä kirjoittaessa Ukrainasta. Meidän on tehtävä kaikkemme, jotta voimme auttaa lapsia ja heidän perheitään sekä Ukrainassa että pakomatkalla.

Ukrainan naapurimaat, kuten Puola ovat tehneet jo valtavasti sotaa pakenevien auttamiseksi. Monet ukrainalaiset haluavat jäädä lähelle kotimaataan ja palata mahdollisimman pian. On kuitenkin selvää, että sodan pitkittyessä sotaa pakenevia tulee yhä enemmän myös Suomeen ja meidän onkin nyt tehtävä kaikkemme, jotta erityisen suojelun kohteena olevat lapset saavat Suomessa psykososiaalista tukea.

Meidän aikuisten on muistettava, että muutama kuukausikin on lasten elämässä valtavan pitkä aika ja varmistettava, että lapset pääsevät mahdollisimman nopeasti arkeen kiinni. Koulut ja päiväkodit ovat tässä avainasemassa. Ukrainalaisten lisäksi meidän on varauduttava myös siihen, että Venäjältä pakenee yhä enemmän ihmisiä ja heidänkin joukossaan on varmasti lapsia.

Perusopetusopetuslaki takaa kaikille Suomessa oleville lapsille oikeuden käydä koulua. Tässä tilanteessa monissa kunnissa, joissa ei aiemmin ole ollut juurikaan vieraskielisiä lapsia, on varauduttava uusiin opetusryhmiin. Tätä on nyt ennakoitava esimerkiksi opetustoimen budjeteissa. Varhaiskasvatuslaki ei samalla tavalla oikeuta varhaiskasvatukseen, mutta monissa kunnissa on vapaaehtoisesti haluttu järjestää varhaiskasvatusta myös haavoittuvassa asemassa oleville, esimerkiksi sotaa pakeneville lapsille. Tämä on ihailtavaa lapsen oikeudet edellä menevää politiikkaa ja siihen on tässäkin tilanteessa vahvasti kannustettava.

Nyt on tärkeää painottaa myös sitä, että nykyinen tilanne ei oikeuta millään tavalla vihapuheeseen venäläisiä kohtaan. Tätä on hyvä painottaa myös lapsille, joista moni kohtaa venäläistaustaisia lapsia kouluissa ja harrastuksissa. Venäläistaustaisilla lapsilla ja heidän perheillään ei ole mitään tekemistä Putinin aloittaman sodan kanssa. Myös Supon päällikkö Antti Pelttari muistutti siitä, että yhteiskunnan sisäisten jakolinjojen kaivaminen ja venäläistaustaisten ihmisten epäasiallinen kohtelu heikentävät Suomea sisäisesti ja antavat aseita Venäjän valtiojohdon propagandakoneiston käyttöön.

Tätä viestiä haluan itsekin painottaa: meidän on tärkeä pitää yhtä, kuunnella ja keskustella. Tämä on ennen kaikkea myös lapsen edun mukaista ja lapsen oikeuksien edistäminen on aina meidän kaikkien aikuisten vastuulla. Siitä ei saa kukaan pyristellä irti.

Tue kampanjaa lahjoituksella!

Hyvä ja turvallinen elämä
❤️ tekoja ihmisen parhaaksi

Laitetaan yhdessä palvelut kuntoon, turvataan jokaiselle riittävä toimeentulo ja pidetään kaikki mukana!

Halutessasi voit tukea kampanjaa lahjoituksella:
tilille: FI75 5381 0320 1337 52
saajaksi Katja Hännisen tukiryhmä
viestiksi: Katja jatkoon

Kirjoitukset kuukausittain

Uutiskirje

Tilaa kirjeitä eduskunnasta!