Kirjoitukset kategoriassa Eduskuntatyö

Hallitukselle kysymys synnytysten keskittämisestä

Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi tällä viikolla päätöksen, jonka mukaan Oulaisten Oulaskankaan sairaalan synnytystoiminta loppuu tämän vuoden lopussa. Oulaskankaan esimerkki kuvaa hyvin kehityssuuntaa, jossa synnytyksiä pyritään keskittämään heikoilla ja epäjohdonmukaisilla perusteilla.

Vasemmistoliiton kansanedustajat Katja Hänninen, Hanna Sarkkinen ja Aino-Kaisa Pekonen jättävät hallitukselle kirjallisen kysymyksen synnytysten keskittämisestä suuriin yksiköihin ja lisääntyneiden matkasynnytysten turvallisuusriskeistä.

– Suomi on tutkitusti yksi maailman turvallisimmista maista synnyttää. Tähän ei olisi päästy, ellei synnyttäminen olisi turvallista sekä pienemmissä että suuremmissa synnytysyksiköissä koko maassa. Nyt pienten synnytysyksiköiden alasajoa kuitenkin perustellaan turvallisuuden takaamisella, vaikka esimerkiksi Oulaskankaalla on tehty kaikki vaadittavat toimenpiteet turvallisuuden takaamiseksi, Katja Hänninen ihmettelee.

Äitiyshuollon selkeä työjako, jossa matalan riskin synnytyksistä hoidetaan pienemmissä yksiköissä ja korkean riskin isommissa yksiköissä, toimii pääsääntöisesti hyvin. Kuitenkin jokaisessa Suomen synnytysyksikössä niiden koosta riippumatta on tarvittaessa valmiudet myös päivystyksellisiin sektioihin, kuten hätäsektioon. Suomen äitiyshuolto on turvallista ja laadukasta koko maassa, mikä käy ilmi muun muassa THL:n tilastoista.

– Todelliset syyt synnytystoiminnan keskittämiselle vaikuttavatkin olevan säästösyyt, vaikka keskittämisen taloudellisista vaikutuksista ei ole saatavilla luotettavia laskelmia. Lisäksi kun keskittämisen säästöistä puhutaan, usein unohtuu, että kasvavat etäisyydet lisäävät matkakustannuksia ja heikentävät synnyttäjien alueellista yhdenvertaisuutta, sanoo Hanna Sarkkinen.

Vaikka raskauden seuranta on Suomessa huipputasoa, kaikkeen ei silti pystytä ikinä ennakkoon varautua. Erityisesti äkillisissä, vaikeissa ja yllätyksellisissä tilanteissa pitkät etäisyydet voivat heikentää synnyttäjän ja vastasyntyneen turvallisuuden. Korkean riskin matkasynnytysten määrä on ollut viime vuosina Suomessa kasvussa.

– Hätäsektion pystyy tehdä niin pienessä kuin suuressa synnytyssairaalassa, mutta ei ambulanssissa, taksissa tai kotona. Vastasyntyneiden kuolleisuus on matkasynnytyksissä selkeästi korkeampaa kuin sairaaloissa, riski on jopa kuusinkertainen. Erityisesti ennenaikaisesti syntyneiden kuolleisuusriski on huomattava, toteaa Aino-Kaisa Pekonen.

Lisätietoja:
Katja Hänninen, etunimi.sukunimi@eduskunta.fi, 050 512 3325
Hanna Sarkkinen, etunimi.sukunimi@eduskunta.fi, 050 512 2606
Aino-Kaisa Pekonen, etunimi.sukunimi@eduskunta.fi, 050 512 0119

Share Button

Maksuton toinen aste Raaheen ja sitten koko Suomeen

Eriarvoistuminen on tällä eduskuntakaudella ollut hyvästä syystä yksi ykköspuheenaiheista. Viimeksi aiheesta puhuttiin viime viikolla, kun professori Juho Saaren johtaman eriarvoistumistyöryhmän raportti julkaistiin. Viime viikolla julkaistiin myös uusin Nuorisobarometri, jonka teemana on osaaminen ja koulutus. Vuosittain julkaistava Nuorisobarometri mittaa suomalaisten 15–29-vuotiaiden nuorten arvoja ja asenteita. Myönteistä on, että nuoret uskovat vahvasti koulutuksen merkitykseen ja valtaosa on tyytyväisiä valitsemaansa opinpolkuun ja pitää oppimista hauskana. Nuorilla on myös vahva usko siihen, että opiskelu kannattaa ja parantaa työnsaantimahdollisuuksia.

Nuorisobarometristä tulee esille kuitenkin myös huolestuttavia tuloksia, jotka kertovat eriarvoistumisesta. Rahanpuute kaventaa nuorten mahdollisuuksia valita haluamansa opiskelupaikka ja vaikuttaa järkyttävän suurella määrällä opiskelijoita myös opintojen keskeyttämiseen. Nuorisobarometrin mukaan rahanpuutteen vuoksi koulutuksen on keskeyttänyt joka kymmenes vastaajista. 17 prosenttia vastaajista kertoo karsineensa opiskeluvaihtoehtojaan rahanpuutteen vuoksi. Koulutus on avainasemassa siinä, että voimme puuttua yli sukupolvien siirtyvään syrjäytymiseen. Meidän on saatava kaikki mukaan.

Nuorisobarometri on surullista luettavaa myös siinä mielessä, että nuorten eriarvoisuus vaikuttaa myös sosiaalisiin suhteisiin ja vapaa-aikaan. Neljännes vastaajista oli jättänyt tapaamatta ystäviään rahanpuutteen vuoksi. Lisäksi 40 prosenttia on jättänyt harrastuksen aloittamatta ja kolmannes on joutunut lopettamaan harrastuksen samasta syystä.

Olen todella iloinen siitä, että kansalaisaloite, jolla tavoitellaan maksutonta toista astetta, sai kasaan tarvittavan määrän kannattajia ja se tullaan käsittelemään eduskunnassa. Itse tein toisen asteen oppimateriaalien maksullisuudesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle vuonna 2015. Erityisen kohtuuton tilanne on pienituloisissa perheissä ja perheissä, joissa on monta lasta toisen asteen koulutuksen piirissä samaan aikaan. Meidän on tiukasti pidettävä kiinni suomalaisen koulutuspolitiikan yhdestä tärkeimmästä tavoitteesta. Kaikilla on oltava mahdollisuus kouluttautua haluamalleen alalle vanhempien taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Mutta mitä tästä tavoitteesta on jäljellä, jos näin suuri osa joutuu keskeyttämään opintonsa rahanpuutteen vuoksi?

Toivottavasti saamme pian maksuttomasta toisesta asteesta valtakunnallisen linjauksen. Sitä ennen voimme kuitenkin jo toimia paikallisesti. Tein tämän viikon valtuustossa aloitteen siitä, että Raahe tarjoaisi maksuttoman toisen asteen koulutuksen kaikille. Raahe on sitoutunut strategiassaan edistämään lapsiperheiden ja nuorten hyvinvointia. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan nyt tekoja. Tarjoamalla maksuttomat oppimateriaalit kaikille toisen asteen opiskelijoille edistämme nuortemme yhdenvertaisuutta ja hyvinvointia.

Kolumni julkaistu Raahen Seudussa 28.3.2018

Share Button

Lasten yhdenvertaisuus vaatii tekoja

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila luovutti viime viikolla ensimmäisen kertomuksensa eduskunnalle. Sen tavoitteena on luoda edellytyksiä kansallisen lapsipolitiikan rakentamiselle. Kurttila kuvaa aikaamme osuvasti hyvinvointivaltion alisuoriutumisen ajaksi, koska emme pysty pitämään kaikkein heikoimmassa asemassa olevia lapsia mukana. Hyvän lapsuuden turvaaminen kaikille lapsillemme pitäisi mielestäni olla politiikan tärkein asia.

Selvityksessä kysytään, huolehditaanko perheistä yhtä hyvin kuin vientiyrityksistä. Jaan Kurttilan huolen siitä, että lapsi- ja perhepolitiikka on tällä hetkellä hajanaista ja ristiriitaista. Meidän aikuisten on nyt kannettava vastuumme ja luotava lapsipolitiikalle selkeät päämäärät ja niiden toteutumista on seurattava tarkasti. Tämä onnistuu parhaiten, jos eduskunta tekee linjauksen kansallisen lapsistrategian valmistelusta. Määräaikaisilla hankkeilla on saatu paljon hyvää kehittämistä aikaan, mutta aivan niin kuin lapsetkin myös heitä koskeva politiikka tarvitsee ennen kaikkea jatkuvuutta.

Eduskunnassa keskustellaan tällä viikolla tärkeästä lapsipoliittisesta teemasta, sillä käymme keskustelun opposition välikysymyksestä koulutuksen tasa-arvosta. Lapsiasiavaltuutetun selvityksessä todetaan, että vaikka Suomella historiallinen kaari koulutustason nousussa on ollut komea, nyt huolta herättää koulutuksellisen tasa-arvon heikkeneminen ja nuorten syrjäytymisriskin kasvaminen. Mitä koulutuksen tasa-arvolle on tapahtunut, koska oppilaiden ja koulujen väliset osaamiserot ovat kasvaneet? Eikö hälytyskellojen pitäisi soida, koska tavallisimpia koululaisten terveysongelmia ovat mielenterveyden häiriöt?

Koulukiusaaminen heikentää lasten oikeutta täysimääräiseen kasvuun ja kehitykseen, eikä nykyinen lainsäädäntö aina tarjoa riittäviä keinoja puuttumiseen. Lisäksi oppilaitoksissa tapahtuva seksuaalinen häirintä on myös nyt nostettu esille Me too-kampanjan myötä. Lapsiasiavaltuutetun selvityksessä ehdotetaan, että perusopetuslakiin, lukiolakiin ja ammatillisesta koulutuksesta annettuun lakiin lisätään säännökset kiusaamiseen puuttumisen menettelyistä ja vastuuhenkilöistä. Surullista on, että lapset eivät kerro kiusaamisesta ja häirinnästä useinkaan aikuisille. Luottamus siihen, että se auttaisi, on siis alamaissa ja tätä meidän aikuisten on nyt todella pohdittava.

Kolumni julkaistu Raahen Seudussa 28.2.2018

Share Button

Kaikille oikeus alle 12-vuotiaan sairaan lapsen hoitoon

Eduskunnassa keskustellaan tänään viime vuonna jättämästäni lakialoitteesta, jossa ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia. Lakialoitteeni tavoitteena on, että työntekijällä on oikeus tilapäiseen, enintään neljän päivän pituiseen hoitovapaaseen alle 12-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti. Nykyään oikeus tilapäiseen hoitovapaaseen on vain alle 10-vuotiaiden lasten vanhemmilla. Joissakin työehtosopimuksissa oikeudet tilapäiseen hoitovapaaseen saattavat olla nykyistä lakia paremmat, mutta vain lakia muuttamalla saamme kaikki perheet tasa-arvoiseen asemaan.

Monessa lapsiperheessä etenkin talvikausi on hankalaa, kun sekä lapset että välillä vanhemmatkin sairastavat. Lapset ovat yksilöitä. Osa pärjää hyvin itsekseen, mutta varsinkin kovassa kuumeessa olevaa tai muuten todella sairasta lasta on vaikea jättää yksin koko päiväksi. Moni vanhempi kokeekin, ettei 10-vuotias ole vielä tarpeeksi vanha sairastamaan yksin. Lakia kierretään muun muassa jäämällä itse sairauslomalle. Työsopimuslain muuttaminen niin, että vanhempien oikeus tilapäiseen hoitovapaaseen jatkuisi 2 vuotta nykyistä pidempään olisi ennen kaikkea lasten etu. Lapsella on sairastaessaan oltava oikeus hyvään hoivaan ja aikuisen läsnäoloon.

Oikeudessa tilapäiseen hoitovapaaseen on myös muunlaisia perheiden yhdenvertaisuuteen liittyviä ongelmia. Tilapäisen hoitovapaan palkallisuus vaihtelee työehtosopimuksen mukaan. Lisäksi osa työnantajista saattaa vaatia heti ensimmäiseltä päivältä lääkärintodistuksen. Tämä saattaa johtaa täysin kohtuuttomiin tilanteisiin, kun oksennustaudissa olevaa lasta joudutaan viemään vain tämän takia lääkäriin. Olen kuullut myös huolestuttavia uutisia siitä, että lapsia viedään puolikuntoisena päiväkotiin ja kouluun, koska työnantaja ei katso vanhemman kotiin jäämistä hyvällä. Työn ja perheen yhteensovittamisesta kuulee paljon kauniita puheita, mutta tätä yhtälöä tällaiset työnantajien koventuneet asenteet eivät helpota tippaakaan.

Share Button

Tasa-arvo tarvitsee panostuksia

Hallituksen perhevapaauudistuksen kaatuminen on ollut viime viikkojen kuumin puheenaihe. Uudistuksen kaatuminen ei kuitenkaan ollut yllättävää, sillä kokoomus oli valtiovarainministerin suulla antanut sille järjettömät reunaehdot. Uudistus olisi pitänyt toteuttaa kustannusneutraalisti. Toisin sanoen kokoomus ei ole valmis panostamaan perheiden ja työelämän tasa-arvolle merkittävään uudistukseen mitään.

Uudistukselle annetut lähtökohdat näkyivät hallituksen kaavailemissa malleissa, jotka julkaistiin pian hankkeen kaatumisen jälkeen. Hyvää niissä oli, että vanhempainvapaiden ansiosidonnainen jakso ja isyysvapaat olisivat pidentyneet. Ansiosidonnaisen osuuden kasvattaminen on tärkeää, sillä köyhyys on ollut pikkulapsiperheissä viime vuosina kasvussa. Lisäksi näen tärkeänä perheiden ongelmien ennaltaehkäisemiseksi, että vanhempainpäivärahojen vähimmäismääriä nostetaan.

Mutta koska uudistuksen reunaehtona oli kustannusneutraalius, ansiosidonnaisen osuuden pidentäminen olisi tehty leikkaamalla äitien mahdollisuutta pitää ansiosidonnaista vanhempainvapaata noin viisi viikkoa. Jos tasa-arvoon ei olla valmiita panostamaan taloudellisesti, siitä tulee tällaista nollasummapeliä. Toisen vanhemman tasa-arvon kasvattaminen on pois toiselta vanhemmalta, ja sitä me emme Vasemmistoliitossa voi hyväksyä.

Olen iloinen siitä, että perhepolitiikka on noussut vahvasti keskusteluun, mutta olen samalla huolissani siitä, mihin hallituksen leikkausinto sitä vie. Perhevapaauudistukseen kohdistuu valtavasti odotuksia. Välillä tuntuu, että sen oletetaan yksin ratkaisevan isien aseman perheissä ja naisten aseman työmarkkinoilla. Jos naiset halutaan perhevapailta nykyistä aiemmin töihin, tämä vaatii lisäksi panostuksia esimerkiksi varhaiskasvatukseen. Erityisesti äitien haluun palata perhevapailta töihin vaikuttaa vahvasti käsitykset varhaiskasvatuksen laadusta ja saavutettavuudesta. Hallituksen perhepolitiikan ristiriitaisuus tuleekin hyvin esillä siinä, että se heikensi varhaiskasvatuksen laatua päiväkotien ryhmäkokoja kasvattamalla sekä romuttamalla subjektiivisen päivähoito-oikeuden.

Monella pitkään kotihoidon tuella olevalla äidillä ei myöskään ole työpaikkaa, mihin palata. Hallituksen työllistämispolitiikkaa ei voi myöskään kehua siitä, että se sopisi hyvin pikkulapsiarkeen. Mitä tapahtuu, jos työttömän vanhemman on karenssin uhalla otettava töitä vastaan hyvin lyhyellä varoitusajalla ja lapsella ei ole hoitopaikkaa? Tai miten sopii työpaikan vastaanottaminen hyvin pitkän matkan päästä, jos perheessä on pieniä lapsia? Nämä ongelmat ovat arkipäivää erityisesti yhden vanhemman perheissä.

Toivottavasti seuraavaan hallitusohjelmaan saadaan perhevapaauudistus, joka kasvattaa erilaisissa tilanteissa olevien perheiden valinnanvapautta ja tasa-arvoa.

Kolumni julkaistu Kalajokilaaksossa 21.2.2018

Share Button

Kirjoitukset kuukausittain

Uutiskirje

Tilaa kirjeitä eduskunnasta!