Työn halpuuttaminen kaatuu meidän kaikkien niskaan

Työ on parasta sosiaaliturvaa on hokema, josta olisin toivonut luovuttavan jo aikaa sitten. Niin huonosti se sopii monen työssäkäyvän ja toimeentulonsa kanssa kamppailevan arkeen. Elämme maassa, missä yhä useampi köyhä käy töissä. Ongelma uhkaa laajeta, kun ilmiö nimeltä työehtoshoppailu laajenee. Tästä on kysymys myös Postin tilanteessa.  Työantaja siirsi 700 pakettilajittelijaa toisen työehtosopimuksen piiriin, mikä tarkoittaa roimaa palkanalennusta.

Vasemmistoliitto otti viimeksi viime viikolla kantaa, että emme hyväksy työehtoshoppailua missään muodossa. Emme halua antaa tilaa kehitykselle, jossa työnantaja voi valita mieluisensa sopimuksen. Me puolustamme aina työntekijöiden oikeutta riittävään palkkaan ja reiluihin työehtoihin. Postilta valtionyhtiönä on erityistä syytä odottaa yhteiskuntavastuuta ja työntekijöiden kunnioittamista.

Postin tilanteessa työehtoshoppailuineen on siis kysymys ilmiöstä, jolla on kauaskantoisia vaikutuksia koko yhteiskuntaan. Nyt onkin tärkeä miettiä koko yhteiskunnan etua pitkällä aikavälillä. Mitä tapahtuu, kun työssäkäyvien pienituloisten joukko kasvaa? Lapsijärjestöt ja tutkijat ovat tuoneet pitkään esille huoltaan kasvavasta lapsiperheköyhyydestä ja sen moninaisista vaikutuksista lapsiin. Köyhyysriskiä kasvattaa perheen aikuisten työttömyys ja yksinhuoltajuus. Mutta aiempaa useammin köyhä lapsiperhe on sellainen, jos vanhempi tai vanhemmat käyvät töissä.

On selvää, että työehtoshoppailu lisää työssäkäyvien köyhien määrää entisestään. Minkälainen merkitys on koko yhteiskunnan tasolla sillä, että köyhyys esimerkiksi lapsiperheissä kasvaa? Tutkimukset osoittavat, että lapsuudessa koetulla köyhyydellä on vaikutuksia aikuisiälläkin. Tiedämme, että lapsena koettu köyhyys on yhteydessä alhaiseen koulutustasoon, mielenterveysongelmiin ja muita heikompaan hyvinvointiin. Myös meillä köyhyys ja huono-osaisuus periytyvät ja tämän ketjun katkaisemisessa tarvitsemme perheitä auttavia ratkaisuja, emme työehtoshoppailua.

Postin kiistassa ei ole siis kysymys ainoastaan postin työntekijöistä, vaan työehtoshoppailun laajentuminen vaikuttaa meihin kaikkiin. Siitä hyötyy pieni eliitti, joka kerää voitot taskuihinsa. Meille muille ilmiö tuottaa kärjistyviä ongelmia ja mahdollisesti tuloerojen kasvua. Tällä hetkellä myötätuntoni on kuitenkin ennen kaikkea postilaisten puolella. Tilanteen kiristyminen aiheuttaa nyt ennen kaikkea heille kohtuuttoman tilanteen.

Kolumni julkaistu Raahen Seudussa 27.11.2019

Share Button

Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tue kampanjaa lahjoituksella!

Hyvä ja turvallinen elämä
❤️ tekoja ihmisen parhaaksi

Laitetaan yhdessä palvelut kuntoon, turvataan jokaiselle riittävä toimeentulo ja pidetään kaikki mukana!

Halutessasi voit tukea kampanjaa lahjoituksella:
tilille: FI75 5381 0320 1337 52
saajaksi Katja Hännisen tukiryhmä
viestiksi: Katja jatkoon

Kirjoitukset kuukausittain

Uutiskirje

Tilaa kirjeitä eduskunnasta!