Ensin keskitetään ja sitten yksityistetään

Synnytykset, leikkaukset ja nyt ensivaste. Hallituksen yksityistämis- ja keskittämisvimma vain jatkuu. Tänään eduskunnassa käsitellään Sipilän hallituksen viimeisimpiä sote-uudistuksen lakeja. Lakimuutokset ajavat voimakasta terveydenhuollon yksityistämistä, mikä ei sinänsä ole yllätys, kun katsoo tämän hallituksen toimintaa.

Sipilän hallitus on toiminnallaan ajanut aluesairaalat ahtaalle liian kireillä kriteereillä synnytys- ja leikkaustoiminnalle. Tästä syystä Oulaskankaalla loppuivat synnytykset ja Raahessa leikkaustoiminnan jatkuminen on vaakalaudalla. Nyt hallitus kuitenkin esittää leikkaustoiminnan sallimista myös yksiköille, joissa ei laajaa päivystystä ole. Ehtona on alle 30 minuutin matka laajan päivystyksen yksikköön. Toisin sanoen, keskussairaaloiden välittömässä läheisyydessä olevat yksiköt voivat leikata, mutta harva julkinen aluesairaala pystyy tätä kriteeriä täyttämään vaan markkinat avautuvat keskuskaupungeissa toimiville yksityisille terveysyrityksille, joiden ei kuitenkaan tarvitse kantaa vastuuta kalliista ympärivuorokautisesta päivystyksestä.

Tänään keskustelussa olevassa esityksessä hallitus esittää myös ensivastetoiminnan yksityistämistä. Hallituksen esityksessä maakunnille, joita ei vielä edes ole olemassa, asetetaan vaatimus kilpailuttaa kyseiset toiminnot. Tällä hetkellä onnettomuustilanteissa tapahtuvasta sairaanhoidosta ja potilassiirroista vastaa Pelastustoimen lisäksi Rajavartiolaitos, Puolustusvoimat ja Suomen Punainen Risti. Nyt tämä elintärkeä toiminta siis avataan yksityisten terveysyritysten ulottuville.

Sote ei ole vielä maalissa ja arviot siitä, saadaanko sitä sinne ennen kevään vaaleja, vaihtelevat. Nyt säästösyistä tehty keskittäminen ja sitä seuraava yksityistäminen kuitenkin vahingoittavat terveydenhuoltojärjestelmäämme jo peruuttamattomalla tavalla. Jos esimerkiksi synnytys- tai leikkaustoiminta sairaalasta ajetaan alas, on sen käynnistäminen uudestaan todella vaikeaa, kun osaaminen ja resurssit ovat alueelta hävinneet.

En voi kuin ihmetellä, miten keskustalainen ministeri Saarikko suostuu antamaan tällaisia esityksiä, jotka vaarantavat kansalaisten elämän kannalta merkittävimmät palvelut. Edelleen näyttää, siltä että Kokoomus vie ja Keskusta vikisee. Siniset ei tee mitään, kuten eivät ole tähänkään mennessä tehneet ja tuskin tekevätkään ensi vaalien jälkeenkään.

Me Vasemmistoliitossa tulemme tekemään kaikkemme, että nämä esitykset eivät etene ja vaalien jälkeen sote-palveluiden uudistamisessa keskitytään siihen, mikä on tärkeintä: laadukkaat ja yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille suomalaisille.

Kirjoitus on julkaistu Pyhäjokiseudussa 9.1.2019

Share Button
Similar posts

Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tue kampanjaa lahjoituksella!

Hyvä ja turvallinen elämä
❤️ tekoja ihmisen parhaaksi

Laitetaan yhdessä palvelut kuntoon, turvataan jokaiselle riittävä toimeentulo ja pidetään kaikki mukana!

Halutessasi voit tukea kampanjaa lahjoituksella:
tilille: FI75 5381 0320 1337 52
saajaksi Katja Hännisen tukiryhmä
viestiksi: Katja jatkoon

Kirjoitukset kuukausittain

Uutiskirje

Tilaa kirjeitä eduskunnasta!