Tasa-arvo tarvitsee panostuksia

Hallituksen perhevapaauudistuksen kaatuminen on ollut viime viikkojen kuumin puheenaihe. Uudistuksen kaatuminen ei kuitenkaan ollut yllättävää, sillä kokoomus oli valtiovarainministerin suulla antanut sille järjettömät reunaehdot. Uudistus olisi pitänyt toteuttaa kustannusneutraalisti. Toisin sanoen kokoomus ei ole valmis panostamaan perheiden ja työelämän tasa-arvolle merkittävään uudistukseen mitään.

Uudistukselle annetut lähtökohdat näkyivät hallituksen kaavailemissa malleissa, jotka julkaistiin pian hankkeen kaatumisen jälkeen. Hyvää niissä oli, että vanhempainvapaiden ansiosidonnainen jakso ja isyysvapaat olisivat pidentyneet. Ansiosidonnaisen osuuden kasvattaminen on tärkeää, sillä köyhyys on ollut pikkulapsiperheissä viime vuosina kasvussa. Lisäksi näen tärkeänä perheiden ongelmien ennaltaehkäisemiseksi, että vanhempainpäivärahojen vähimmäismääriä nostetaan.

Mutta koska uudistuksen reunaehtona oli kustannusneutraalius, ansiosidonnaisen osuuden pidentäminen olisi tehty leikkaamalla äitien mahdollisuutta pitää ansiosidonnaista vanhempainvapaata noin viisi viikkoa. Jos tasa-arvoon ei olla valmiita panostamaan taloudellisesti, siitä tulee tällaista nollasummapeliä. Toisen vanhemman tasa-arvon kasvattaminen on pois toiselta vanhemmalta, ja sitä me emme Vasemmistoliitossa voi hyväksyä.

Olen iloinen siitä, että perhepolitiikka on noussut vahvasti keskusteluun, mutta olen samalla huolissani siitä, mihin hallituksen leikkausinto sitä vie. Perhevapaauudistukseen kohdistuu valtavasti odotuksia. Välillä tuntuu, että sen oletetaan yksin ratkaisevan isien aseman perheissä ja naisten aseman työmarkkinoilla. Jos naiset halutaan perhevapailta nykyistä aiemmin töihin, tämä vaatii lisäksi panostuksia esimerkiksi varhaiskasvatukseen. Erityisesti äitien haluun palata perhevapailta töihin vaikuttaa vahvasti käsitykset varhaiskasvatuksen laadusta ja saavutettavuudesta. Hallituksen perhepolitiikan ristiriitaisuus tuleekin hyvin esillä siinä, että se heikensi varhaiskasvatuksen laatua päiväkotien ryhmäkokoja kasvattamalla sekä romuttamalla subjektiivisen päivähoito-oikeuden.

Monella pitkään kotihoidon tuella olevalla äidillä ei myöskään ole työpaikkaa, mihin palata. Hallituksen työllistämispolitiikkaa ei voi myöskään kehua siitä, että se sopisi hyvin pikkulapsiarkeen. Mitä tapahtuu, jos työttömän vanhemman on karenssin uhalla otettava töitä vastaan hyvin lyhyellä varoitusajalla ja lapsella ei ole hoitopaikkaa? Tai miten sopii työpaikan vastaanottaminen hyvin pitkän matkan päästä, jos perheessä on pieniä lapsia? Nämä ongelmat ovat arkipäivää erityisesti yhden vanhemman perheissä.

Toivottavasti seuraavaan hallitusohjelmaan saadaan perhevapaauudistus, joka kasvattaa erilaisissa tilanteissa olevien perheiden valinnanvapautta ja tasa-arvoa.

Kolumni julkaistu Kalajokilaaksossa 21.2.2018

Share Button

Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kirjoitukset kuukausittain

Uutiskirje

Tilaa kirjeitä eduskunnasta!