Vappupuhe 2017

Hyvät Ystävät ja Toverit, Suomalaisen työn ja sen merkityksen juhlijat,

Odotamme jo malttamattomina kevättä, joka on uudistumisen ja toivon aikaa. Muuttolinnut palaavat pitkän talven jälkeen, hiirenkorvat puhkeavat silmuistaan, jäät lähtevät joista ja järvistä ja ruoho vihertää. Valo ja lämpö syrjäyttävät vihdoinkin talven kylmyyden ja pimeyden. Kuitenkin kevään mukanaan tuoma toivo paremmasta huomisesta ja uudesta alusta kuihtuu hallituksemme huonojen päätösten alle. Joka kevät maamme hallitus kokoontuu kehysriiheen päättämään yhteisestä tulevaisuudestamme. Eivätkä tulokset todellakaan lupaa parempaa tai anna toivoa niille kansalaisille, jotka jo nyt joutuvat elämään epätietoisina siitä, kuinka rahat riittävät jokapäiväisiin välttämättömiin menoihin; asumiseen, ruokaan ja lääkkeisiin.

Kasvun, työllisyyden ja julkisen talouden tasapainottamisen varjolla on Sipilän hallituksen julmaan leikkuriin joutuneet niin työttömät, pienituloiset eläkeläiset, opiskelijat, lapsiperheet kuin sairaatkin. Sosiaaliturvan indeksileikkausten muodossa hallitus on ottanut lapsilisistä, heikentänyt työttömyyskorvausta, vienyt opintotuesta, leikannut sairauspäivärahaa, kotihoidontukea, kansaneläkkeitä ja takuueläkettä, sekä pienentänyt vammaisetuuksia ja eläkeläisten asumistukea. Lista on lohduttoman pitkä ja koskettaa kaikista eniten heikommassa asemassa olevia ihmisiä.

Hyvät Toverit,

Hallituksen epäoikeudenmukaiset leikkaukset ja eriarvoistavat päätökset eivät osu kuitenkaan pelkästään sosiaaliturvaan. Ennen eduskuntavaaleja kaikki eduskuntapuolueet lupasivat, että koulutuksesta ei enää leikata. Mitä vaalien jälkeen oikein tapahtui? Koulutukseen osoitetaan historialliset satojen miljoonien eurojen leikkaukset! Koulutuslupauksesta tuli koulutuspetos. Petos, jonka lapsemme ja nuoremme maksavat korkojen kanssa takaisin. Jo nyt viidennes alle 25-vuotiaista nuorista miehistä ovat yhteiskuntamme tukiverkkojen ulkopuolella, vailla työ- tai koulutuspaikkaa. Vailla toivoa uudesta alusta, paremmasta huomisesta. Onko meillä varaa menettää heidät, syrjäyttää yhtään nuoristamme? Onko Suomella varaa leikata koulutuksesta, osaamisestamme, tuotekehityksestä, tutkimuksesta, omasta tulevaisuudestamme?

Ei tietenkään ole, mutta ymmärtääkö Suomen hallitus Sipilän johdolla, mitä arvokkaimman pääomamme, koulutusjärjestelmämme, romuttaminen merkitsee maamme kilpailukyvylle, työllisyydelle, yrityksille, sivistykselle ja koko yhteiskuntamme hyvinvoinnille pitkällä aikavälillä?

Väitän, että perusteelliset vaikutusarviot niin koulutusleikkauksista kuin subjektiivisen päivähoito-oikeuden lakkauttamisesta ovat jääneet hallitukselta joko tekemättä, tai sitten ymmärtämättä. Järkevintä olisi perua leikkaukset ja panostaa osaamiseen sen sijaan, että sahaamme omaa oksaamme poikki. Täällä Pohjois-Pohjamaalla, nuorten maakunnassa, pitkien välimatkojen ja huonojen kulkuyhteyksien näkökulmasta aloituspaikkojen väheneminen ja keskittäminen vaarantavat koulutuksen tasa-arvon ja lisäävät alueellista eriarvoistumista. Jos koulutus loppuu esimerkiksi Taivalkoskelta ja Pudasjärveltä, tarkoittaa se sitä, että nuoren on hakeuduttava entistä kauemmas kotoaan halutessaan opiskella luonnonvara-alan koulutusta. Tässä ei ole mitään järkeä, ei nuoren kannalta, mutta ei myöskään Suomen työllisyyden kannalta, jos tahdomme edistää työllisyyden kasvua maa- ja metsätaloudessa. Hallituksen kärkihankkeeksikin mainittu biotalous tarvitsee leikkausten sijaan enemmän resursseja osaamisen ja yritystoiminnan mahdollistamiseksi, joten tässäkin Keskustavetoisen hallituksen tavoitteet ja päätökset ovat valtavassa ristiriidassa keskenään. ( Myös Raahen seudun ja Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymissä on tehty mittavia säästötoimenpiteitä ja esimerkiksi Jedussa yt:t johtivat 70 opettajan irtisanomisiin.)

Leikkaukset tulevat näkymään väistämättä niin opetuksen laadussa kuin lähiopetuksen määrässä. Kaikkea opetusta ei ole mahdollista ulkoistaa, opettaa etänä tai siirtää ilman perustaitojen omaksumista työpaikoille, vaikka työssäoppimisen lisäämisessä ei sinänsä mitään pahaa olekaan.

Arvoisat kuulijat,

Eikä säästöjen lista lopu tähänkään. Hallitus leikkaa myös korottamalla erilaisia maksuja. Terveyskeskus-, päivystys- ja poliklinikkamaksujen sekä omavastuuosuuden maksukaton nostamisen raskaimmat vaikutukset kohdentuvat jälleen pienituloisiin ja eniten terveysongelmista kärsiviin ihmisiin. Hallitus vaikeuttaa köyhien asemaa siis kaikista päistä, ensin leikkaamalla tulopuolta ja sitten kasvattamalla menopuolta. Hallituksen politiikan seurauksena leipäjonot kasvavat ja toimeentulotukimenot lisääntyvät. Toimeentulotuen maksatus taas puolestaan on jo pitkään ollut kaaoksessa, eli tässäkin on onnistuttu vaikeuttamaan köyhän elämää. Hallitus on köyhän kurittamisessa suorastaan innovatiivinen!

Toverit,

Vappupuhe ei saisi olla liian pitkä tai tylsä. Tämä taitaa olla kohta vähän molempia, sillä en vieläkään pysty lopettamaan hallituksen huonojen päätösten ruotimista.

Vielä kuvaan astuu kikysopimus, mikä leikkaa pienipalkkaisten työntekijöiden lomarahoja ja palkkoja työajan palkattoman pidennyksen vuoksi. Jos työttömäksi kuitenkin joutuu, niin on hallitus asettanut työttömänkin taipaleelle omat miinakenttänsä. Ansiosidonnaista työttömyysturvaa on nimittäin leikattu jopa sadalla päivällä!

Työttömien kepittämisessä hallitus on myös kunnostautunut. Hallitus päätti aivan viimepäivinä kehysriihessä, että työtöntä rangaistaan työttömyysturvaa leikkaamalla, jos hän ei onnistu löytämään pätkätöitä työttömyysjakson aikana.

Ansiosidonnaisten työttömyyspäivien jättileikkausten lisäksi hallitus on tehnyt lukuisia vähemmän julkisuutta saaneita työelämäheikennyksiä. Omavastuuajan kesto on pidennetty viidestä seitsemään päivään. Palkkatukityötä ei enää lasketa kokonaan mukaan työssäoloehtoon.  Kulukorvaukset poistettiin työttömyysetuudella tuetun omaehtoisen opiskelun ajalta. Työn vastaanottovelvollisuutta on tiukennettu: Jos kieltäytyy varmasta työpaikasta, karenssi on 90 päivää aiemman 60 päivän sijaan. Työttömyysturvaa alhaisempi palkkataso ei enää aikaisempaan tapaan ole este ottaa työtä vastaan. Vuorotteluvapaan ehtoja on tiukennettu. Lisäksi koeaika pitenee, irtisanottujen takaisinottovelvollisuus lyhenee ja oikeus määräaikaisen sopimuksen solmimiseen pitkäaikaistyöttömän kanssa kevenee. Myös työntekijän oikeutta sairastaa lomalla heikennettiin.

Kuka vielä uskoo perussuomalaisten olevan työväenpuolue? Ei kukaan! Ennen eduskuntavaaleja Timo Soini lausui jo kuuluisaksikin nousseen sitaattinsa: ”Meillä on suomalaisessa yhteiskunnassa noin miljoona ihmistä suurinpiirtein tuhannen euron tuloilla. Siltä porukalta ei voi, ei saa, eikä ole varaa leikata.” Tämä puhe jäi vain perussuomalaisten populismiksi, näiltä ihmisiltä hallitus leikkaa kaikista eniten.

Mutta hyvät ystävät!

Samaan aikaan, kun Hallitus kyykyttää työntekijää ja syyllistää työtöntä ja ottaa köyhimmiltä eläkeläisiltä ja lapsiperheiltä, niin hallitus toteutti suurituloisia eniten hyödyttävän miljardin euron veronkevennyksen. Käytännössä he, jotka tienaavat yli 7000 euroa kuukaudessa saavat eniten, mutta he, joiden tulot jäävät alle 20 000 euron vuodessa, eivät veronkevennyksistä hyödy lainkaan.

Onko tämä sitä oikeudenmukaista veropolitiikka? Tässä taloustilanteessa, jossa köyhimmät on laitettu kestävyysvajeen ja kikyn maksumiehiksi, on todella härskiä antaa verohelpotuksia suurituloisimmille, jotka näihin säästötalkoisiin eivät ole osallistuneet. Osinkojuhlien ja verohelpotusten lisäksi hallitus on suosinut rikkainta kansanosaa keventämällä miljoonaperintöjen verotusta. Tulossa on myös esitys hallintarekisteristä, jolla varallisuutta piilotetaan ja harmaata taloutta lisätään. Ja uskokaa tai älkää, mutta samainen hallituksemme on oikein asettanut työryhmän selvittämään eriarvoistumiskehitystä! Eikö se riittäisi, että hallituspuolueet katsoisivat peiliin, sieltä löytyy syy ja vastaus siihen miksi Suomessa tulo- ja hyvinvointierot koko ajan kasvavat ja kansalaiset eriarvoistuvat.

Hyvät Ystävät,

Mitä Suomi nimisestä hyvinvointivaltiosta on enää jäljellä, jos kaiken tämän lisäksi hallituksen ajama soteuudistuksen niin kutsuttu valinnanvapausmalli toteutuu? Se on todellinen uhka sosiaali- ja terveyspalveluillemme. Vasemmistoliiton mielestä valtion tehtävä ei ole edistää terveyskonsernien bisnestä, vaan kansalaisten terveyttä ja hyvinvointia. Sote-uudistuksessa pitää palata uudistuksen alkuperäisiin tavoitteisiin, eli palveluiden sujuvuuden ja tasa-arvon parantamiseen ja hylätä pakkoyhtiöittämisvaatimukset.

Rahoituksen tulee tulla pääosin progressiivisen tulo- ja omaisuusverotuksen kautta ja myös maakunnilla tulee olla oma verotusoikeus niiden itsenäisen päätösvallan, demokratian mahdollistamiseksi. Pohjoismaiden korkeimpia asiakasmaksuja on kohtuullistettava, hoitoon pääsyä on nopeutettava ja jonotusaikoja lyhennettävä.

Arvoisat kuulijat,

Olemme varjobudjetissamme esittäneet realistisen ja oikeudenmukaisen vaihtoehdon hallituksen leikkauksille. Vaihtoehdossamme keskitymme työllisyyden parantamiseen, mutta myös köyhyyden ja eriarvoisuuden poistamiseen. Huomioimme niin pienituloiset eläkeläiset kuin lapsiperheet. Haluamme korjata home- ja kosteusvaurioiset koulut, päiväkodit ja muut julkiset tilat. Emme halua sairastuttaa lapsiamme, nuoriamme tai henkilökuntaamme. Työväenpuolueiden ja ammattiyhdistysliikkeen on tehtävä tiivistä yhteistyötä, jotta yhdessä ratkaisemme muuttuvan työelämän haasteet, estämme työehtojen polkemisen ja edistämme työssäjaksamista, toimeentuloa sekä naisten ja miesten välistä palkkatasa-arvoa niin täällä Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin.

Olemme maailman mittakaavassa toisaalta hyvin etuoikeutettuja, kun saamme kerääntyä juhlapäivinämme yhteen iloitsemaan ja juhlimaan samaan aikaan, kun muu maailma tuntuu musertuvan sodan ja kärsimyksen alle. Ympäri maailmaa käytävistä konflikteista kärsivät eniten siviilit – siis pienet lapset, vanhukset, naiset, miehet, tavalliset ihmiset. Muistakaamme tänään myös ympäri maailman hätää kärsiviä ihmisiä. Nostakaamme aatteemme lippu Rauhan, ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolesta ja symboliksi sille työlle, jolle punainen, vasemmalla puolella oleva sydämemme sykkii.

Annetaan yhdessä maailmalle toivoa paremmasta, kuten jo teimme ottamalla kuntavaalivoiton. Hyvää ja punaista Vappua Ystävät ja Toverit!

Share Button

Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kirjoitukset kuukausittain

Uutiskirje

Tilaa kirjeitä eduskunnasta!