Mistä syntyy legenda tympeästä Raahesta?

Nettiin alkoi maanantaina ilmestyä toinen toistaan vuolaampia kehuja Raahen hyvistä puolista. Moni raahelainen halusi osoittaa vääriksi Espi Ratingin tutkimuksen tulokset, joiden mukaan täkäläiset pitävät kotikaupunkiaan kelvottomana eivätkä suosittelisi sitä muualla asuville.

Hyvien puolien etsiminen ja mainostaminen on aina paikallaan. Kuntapäättäjänä mielikuvakyselytkin on kuitenkin otettava tosissaan. Sisäänpäin kääntyneen ja ahdistavan Raahen itseään vahvistava legenda syntyy jostain, minkä tunnistaminen on avain sen lopulliseen kuoppaamiseen.

Luoko esimerkiksi päätöksentekojärjestelmä avoimuuden ja luottamuksen ilmapiiriä? Ihmisten ja puolueiden keskinäiset suhteet elävät ajassa, mutta voisiko pysyviä käytäntöjä kehittää avoimemmiksi?

Kyräily syntyy usein tietämättömyydestä, joka saa epäilemään muiden motiiveja. Voimattomuuden tunne voi herätä myös, jos näkee viitteitä hyvä veli -verkostoista ja epäoikeudenmukaisuudesta.

Vastauksia ongelmiin voivat olla lähidemokratian kehittäminen tehtyjen suunnitelmien pohjalta, kaupunkiviestinnän parantaminen sekä vaikkapa avoimuuden lisääminen kaupunkikonsernin rekrytoinneissa.

Palveluissa ja harrastusmahdollisuuksissa Raahe ei muille häviä vaikka raha uhkaa loppua kunnassa jos toisessakin. Muualta muuttaneena nautin siitä, että Raahessa voi asua maalla tai kaupungissa, yhteydet pelaavat maailmalle ja kaunista luontoa riittää.

Työpaikkoja tarvitsemme lisää, joten suosittelen mielelläni Raahea uusille työnantajille. Myös kaikki ne, jotka jo kulkevat Raahessa töissä lähiseudun kunnista, ovat erittäin tervetulleita asumaan kauniiseen ja kehittyvään kaupunkiimme.

Mielipidekirjoitus julkaistu Kalevassa 29.1.2015

Share Button

Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Kirjoitukset kuukausittain

Uutiskirje

Tilaa kirjeitä eduskunnasta!