Koronatilanne on vaikeutunut erityisesti pääkaupunkisedulla. Hallitus on viime päivinä neuvotellut uusista keinoista puuttua tilanteeseen. Taustalla on huoli esimerkiksi terveydenhuollon kantokyvystä.

Olemme vasemmistoliitossa suhtautuneet kriittisesti liikkumisen rajoittamiseen. Kysymys on kaikkea muuta kuin helppo. Selvää kuitenkin on, että syvälle perusoikeuksiin meneviä toimia on punnittava todella tarkkaan.

Ihmisten perustavanlaatuisia oikeuksia ei voi rajata vain sillä perustella, että ihmiset ottaisivat vakavasti tilanteen. Perusoikeuksiin puuttuvilta rajausten muotoiluilta edellytetään täsmällisyyttä sekä oikeasuhtaisuutta ja tämä on liikkumisrajoitusten kohdalla vaikeaa. Se, mikä on kullekin ihmisille välttämätöntä liikkumista, ei ole helppo kysymys sekään.

Julkisuudessa on käyty paljon keskustelua esimerkiksi ulkonaliikkumiskiellosta. Monelle siitä tulee mieleen sotatilan kaltainen tilanne ja termi ulkonaliikkumiskielto viekin keskustelua monesti väärille urille. Liikkumisrajoituksissa ei ole kuitenkaan ollut tarkoitus rajata pois kokonaan ulkona liikkumista. Esimerkiksi ulkoilu olisi edelleen sallittua. Tätä on tärkeä painottaa, sillä ulkoilu on erittäin tärkeää ihmisten hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta.

Kun puhutaan liikkumisrajoitusten vaikutuksista, olen kuitenkin erityisen huolissani yksinäisten ihmisten sekä lasten ja nuorten sosiaalisten kontaktien rajaamisesta. Jos ulkona olevat tapaamiset rajataan lähinnä vain samassa taloudessa asuviin, monelta jää jaksamisen kannalta olennaiset tapaamiset pois. Jo nyt olemme keskellä mielenterveyden kriisiä, joten jokaisella olisi oltava mahdollisuus perhetilanteesta riippumatta ylläpitää tärkeitä ihmissuhteita.

Liikkumisrajoituksissa haastavaa on myös niiden valvonta. Virkavalta joutuisi käyttämään tässä harkintaa. Vaarana on, että valvonta ei olisi oikeudenmukaista, vaan keskittyisi tietyille alueille. Pahimmissa tapauksessa tuloksena olisi syrjintä ja ihmisten profilointi.

Ymmärrän hyvin, että ihmiset ovat todella väsyneitä tilanteeseen. Rajoitettua arkea ja juhlaa olisi helpompi kestää, kun tietäisi, milloin pääsemme siirtymään normaalimpaan aikaan. Suurin osa suomalaisista on kuitenkin noudattanut suosituksia hyvin. Mahdolliset liikkumisrajoitukset eivät myöskään tulisi koskemaan kuin vaikeimman tautitilanteen alueita. Muualla meillä on nyt tilaisuus näyttää, että tilanne voidaan saada haltuun ilman niitäkin.

Tuleva kevät tulee olemaan kilpajuoksua rokotteiden saatavuuden ja uusien, tarttuvampien koronavirusmuunnosten kanssa. Valitettavasti kukaan ei osaa sanoa, kauan tilanne jatkuu kriittisenä. Kukaan ei myöskään tiedä, millaisia viruksia meillä on riesanamme tulevaisuudessa. Kuulostaa hurjalta, että monet tutkijat ovat sitä mieltä, että seuraava pandemia on vain ajan kysymys.

Pandemia on konkretisoinut elämän epävarmuuden tavalla, jota moni meistä ei olisi osannut vielä hetki sitten kuvitellakaan. Tämä aiheuttaa ymmärrettävästi huolta ja ahdistusta. Nyt on aika miettiä myös sitä, mitä tulevaisuudessa voisimme tehdä toisin.

Tällä hetkellä koronavirusrokotteiden toimittaminen Suomeen on ollut hidasta. On ymmärrettävää, että rokotetilaukset on tehty EU:n yhteishankintoina. Ongelma kuitenkin on, että lääkeyhtiöt eivät ole pystyneet valmistamaan eivätkä toimittamaan rokotteita halutussa tai edes sovitussa aikataulussa.

Nyt on selvää, että Suomessa asuvien terveys ei saa olla kiinni vain globaaleista toimitusketjuista eikä suomalaisten terveydestä huolehtiminen ylikansallisten lääkeyhtiöiden monimutkaisista sopimusjärjestelyistä. Rokotteiden saatavuus on pystyttävä turvaamaan nykyistä paremmin kriisitilanteissa.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä teki juuri toimenpidealoitteen kotimaisen tai yhteispohjoismaisen rokotetuotannon käynnistämiseksi ja suomalaisen rokotetutkimuksen ja -kehityksen rahoituksen turvaamiseksi. Rokotetuotanto lopetettiin Suomessa sadan vuoden jälkeen vuonna 2003.

Jo vuonna 2009 vasemmistoliiton eduskuntaryhmä teki toimenpidealoitteen suomalaisen rokotetuotannon uudelleenkäynnistämiseksi. Vaikka syyllistyisinkin jälkiviisasteluun, mietin, miltä tilanne nyt näyttäisi, jos tuohon olisi tartuttu. Osaamista rokotteiden kehittämiseen Suomesta kyllä löytyy. Jo nyt tiedämme ainakin kahdesta suomalaisesta lupaavasta koronarokotteesta, ja tutkimusta tehdään useissa suomalaisissa yliopistoissa.

Tällaisena aikana meidän päättäjien tärkeimpiä tehtäviä on mielestäni antaa toivoa paremmasta. Epätoivo ja näköalattomuus kasvavat niillä, jotka eivät pysty näkemään toivoa paremmasta. Ihmisillä on hyvin erilaiset turvaverkot, mutta kaikilla on oltava oikeus hyvään elämään pandemian runtelemassa maailmassakin.

Toivoa annetaan parhaiten näyttämällä, kuinka paljon on asioita, mihin voimme pandemiasta huolimatta vaikuttaa ja mitä voimme tehdä nykyisestä pandemiasta oppineena toisin. Ihmiset tarvitsevat myös konkreettisia tekoja ja esityksiä. Tämänkin vuoksi esitys oman rokotetuotannon käynnistämisestä on arvokas.

Kolumni julkaistu Kalevassa 3.3.2021