Liikennekaari asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan

Liikenneministeri Berner esitteli tänään hallituksen esitystä liikennekaareksi. Esitys on parantunut hieman ensimmäisten luonnosten julkaisemisen jälkeen, mutta edelleen se herättää huolta. Erityisesti taksilupien hinta- ja määräsääntelystä luopuminen voi johtaa eriarvoistumisen lisääntymiseen.

Sipilän hallitus jatkaa maaseudun asukkaita kurittavaa linjaansa. Taksien hinta- ja määräsääntelyn poistaminen tulee kaikella todennäköisyydellä tarkoittamaan sitä, että suurissa kaupungeissa yritykset aloittavat kilpailun kohti pohjaa samalla kun harvempaan asutulla alueella hinnat nousevat. Taksiyrittäjät saavat siis vapaasti määritellä omat hintansa ja palvelualueensa. Tämä ei kohtele eri puolilla Suomea asuvia ihmisiä oikeudenmukaisesti. Sentään Trafin tehtäväksi annetaan hintakehityksen seuranta, ja se voi tarvittaessa puuttua hintaan. Myös matkustajaturvallisuutta ja -tyytyväisyyttä tulee seurata tarkasti.

Tällaisten suurten uudistusten yhteydessä on aina mietittävä, saavutetaanko niillä alkuperäiset tavoitteet, kohtelevatko ne ihmisiä yhdenvertaisesti ja mitä muita vaikutuksia muutoksilla on. Vasemmistoliitto haluaa kehittää julkista liikennettä raiteisiin panostaen ja siirtää tavaraliikennettä raiteille. Liikenneinfrastruktuurin kehittäminen on pitkäjänteistä työtä, ja se tapahtuu parhaiten julkisella omistuksella.

Nyt Sipilän hallitus on luomassa rahastusautomaattia. Palveluita ollaan muutenkin koko ajan keskittämässä kasvukeskuksiin, mikä lisää taksikyytien tarvetta, kun esimerkiksi sairaalat ovat entistä kauempana ihmisistä. Jääkö kallistuvien taksimatkojen hintalappu kuntien vai asiakkaiden maksettavaksi? Myös esimerkiksi koulukyytien osalta kuntien kulut uhkaavat nousta pilviin.

Hallituksen tavoite liikennekaarelle on hyvä: kehittää liikennettä palveluna sujuvammaksi ja hyödyntää digitalisaation mahdollisuudet. Kuitenkin esitys tuntuu keskittyvän normien purkuun liikenteen aidon kehittämisen sijaan. Liiallista sääntelyä on hyvä purkaa, tästä kai kaikki ovat samaa mieltä. Mutta milloin sääntely sitten on liiallista? Suuri osa yhdessä sovitusta normeista on luotu suojelemaan heikoimmassa asemassa olevia. Silloin niiden purkamisella voi olla hyvin vakavia seurauksia. Esitysten vaikutukset täytyisi arvioida hyvin huolellisesti etukäteen, mutta Sipilän hallitukselta tämä on valitettavan usein unohtunut.

Hyvää esityksessä on, että keinotekoisesta jaottelusta satunnaisiin ja kokopäiväisesti palveluita tarjoaviin yrityksiin luovuttiin. Pahimmillaan erilainen kohtelu olisi johtanut harmaan talouden lisääntymiseen ja olisi estänyt rehellisiä yrityksiä kasvattamasta toimintaansa. Pakettikuljetuksessa ei tarvittaisi lupaa, vaan pelkkä rekisteröityminen riittäisi. Tämä luo uuden katvealueen kuljetusalalle. Harmaa talous on jo nyt merkittävä ongelma, ja nyt olisikin etsittävä kaikki keinot sen torjumiseen.

Liikenteen ratkaisut näkyvät jokaisen suomalaisen arjessa hyvin konkreettisesti. Samaan aikaan, kun ministeri Berner esitteli liikennekaarta, käytiin täysistunnossa keskustelua valtion ensi vuoden budjetista. Ensi vuodelle on kyllä luvassa tiehankkeita, mutta liian vähän suhteessa korjausvelkaan. Perusväylänpitoon on varattu 200 miljoonaa euroa, vaikka hallituksen oma päätös oli käyttää siihen ensi vuonna 300 miljoonaa. Tämä tarkoittaa, että teiden ja raiteiden rapistumista ei saada pysäytettyä. Onko Bernerin tarkoitus saattaa tiemme niin huonoon kuntoon, että suomalaiset alkavat kannattaa tieverkon avaamista kilpailulle? Ideologinen yksityistäminen ja valtion omaisuuden myyminen ei ole kehittämistä.

Liikennekaaren on määrä astua kokonaisuudessaan voimaan kesällä 2018. Tänään Berner kertoi vasta ensimmäisestä vaiheesta. Valitettavasti kokonaan vastausta vaille jäivät mahdollisen infrayhtiön perustaminen ja liikenneinvestointien rahoitusmalli. Nämä ovat aivan olennaisia kysymyksiä, jotka ratkaisevat uudistuksen onnistumisen.

Lapsiperheet ansaitsevat parempaa

Hallituksen budjettiesitys kurittaa vähäosaisia monin eri tavoin. Hallitus leikkaa esimerkiksi työttömiltä, opiskelijoilta, lapsiperheiltä ja eläkeläisiltä. Nämä ryhmät ovat maksajina lamassa, jota he eivät ole aiheuttaneet. 1990 –luvun leikkauksista ei ole opittu mitään.

Erityisesti lapsiperheet ansaitsisivat parempaa. Lapsiperheisiin kohdistuvat leikkaukset ovat ennen muuta lapsilta leikkaamista. Vähäosaisten perheiden tai minkään muun perheen lapset ovat vanhempiaankin vähemmän vastuussa maatamme riepottelevasta suurtyöttömyydestä.

Perusturvaetuuksia leikkaamalla hallitus leikkaa suhteessa kaikista eniten vähäosaisilta. Lisäksi hallitus leikkaa lapsilisiä. Työttömien perheiden lapsiin kohdistuu siis kerralla useita eri leikkauksia saman aikaisesti, kun työmarkkinatuki ja lapsilisät pienenevät.

Opiskelevat lapsiperheet saavat osansa leikkauspolitiikasta jopa kolminkertaisesti. Lapsilisien ja opintorahan heikennysten lisäksi hallituksen sikäli hyvä päätös siirtää opiskelijat yleisen asumistuen piiriin uhkaa opiskelijajärjestö SAMOKin mukaan heikentää jopa 11 000 opiskelevan lapsiperheen toimeentuloa merkittävästi. Tämä johtuu siitä, että opintoraha alettaisiin laskea asumistukeen vaikuttavaksi tuloksi asumistukea myönnettäessä, jolloin asumistuki laskisi. Aiemmin opintoraha ei ole vaikuttanut opiskelevien lapsiperheiden yleisen asumistuen tasoon. Näin ei saa päästää käymään.

Opintoraha on lapsiperheille jo valmiiksi muita perusturvaetuuksia kurjempi tulonmuoto, sillä se ei ota lasten lukumäärää huomioon lainkaan. Opiskelijat ja opiskelevat lapsiperheet ovat jo valmiiksi tiukoilla. Heikennysten estämiseksi opintotukeen olisi pikaisesti säädettävä lapsikorotus, joka vähintään kompensoisi asumistuen muutosten takia aiheutuvat tulonmenetykset.

Hallitus sai budjettiriihen tiedotustilaisuudessa otsaansa eräänlaisen lapsiperheystävällisen leiman, kun se ilmoitti päivähoitomaksujen korotusten peruuttamisesta. Tietysti peruutus oli hyvä ajatus, mutta ei omien esitysten peruuttaminen tuo vielä parannuksia lapsiperheiden arkeen. Hallitus on jo tottunut perumaan omia esityksiään, mutta onneksi peruutuspeiliin ei sentään katsottu pienituloisten lapsiperheiden päivähoitomaksuja alennettaessa.

Ei ihme, että syntyvyys on maassamme nälkävuosien tasolla, kun hallituksen arvostus lapsiperheitä kohtaan on tällaista. Vaikeina aikoina tarvittaisiin sydäntä investoida arvokkaimpaan pääomaamme eli lapsiin – tulevaisuuteemme.  

Mikä on totuus Finaviasta?

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin ympärillä kuohuu jatkuvasti. Milloin hän esittää yrittäjille lähes ympärivuorokautisia töitä, milloin lakkauttaa junaliikennettä tai haluaa poistaa taksiluvat. Vakavin syytös ministeriä kohtaan on kuitenkin puuttuminen valtionyhtiö Finavian sotkujen selvittelyyn.

Suomen lentokenttien toiminnasta vastaava Finavia teki vuosina 2009–2011 johdannaiskauppoja, jotka johtivat 34 miljoonan euron tappioihin. Finavian toimintaan on liittynyt muitakin epäselvyyksiä, mutta epäonniset johdannaiskaupat olivat piste iin päällä. Poliisi epäilee valtionyhtiön entisiä talouspäällikköä ja varatoimitusjohtajaa rikoksista.

Ministeri Bernerin roolista sopassa ei ole selvyyttä, mutta sen ainakin tiedämme, että ministeriö on puuttunut Finavian hallituksen toimintaan ”epäasianmukaisella tavalla”, minkä Valtiontalouden tarkastusvirasto on todennut raportissaan kesäkuussa. Vanhimmat johdannaiskaupoista ehtivät jo vanhentua, joten vahingonkorvaussyytettä ei enää voinut nostaa. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja erosi viime vuoden lopulla vastalauseena ministerin toiminnalle.

Eilen julkisuuteen tulleen tiedon (LINKKI STT:n uutiseen) mukaan ministeriöstä on lähetetty kaksi sähköpostia, joissa Finavian hallitusta kiellettiin nostamasta kanteita. Sähköpostit eivät tiettävästi ole ministerin itsensä lähettämiä, mutta ministeri johtaa ministeriötä, joten ainakin poliittinen vastuu asiassa on hänen.

STT:n uutisen mukaan ministeriö on myös oma-aloitteisesti pyrkinyt sopimaan riidan tilintarkastusyhtiön kanssa. Ministeriö on siis toiminut valtion yhtiön hallituksen ohi, vastoin hyvää hallintotapaa.

Herää kysymys, miksei Finavian annettu nostaa vahingonkorvaussyytettä ja miksi riita tilintarkastuksesta haluttiin sopia. Miksi ministeriö puuttui valtionyhtiön hallituksen tapaan hoitaa asiaa, ja tiesikö ministeri Berner tästä? Jos tiesi, niin mitä taustalla oli, suojeliko ministeri jotakuta?

Eduskunnan tarkastusvaliokunta jatkaa asian käsittelyä, kun eduskunnan istunnot ensi viikolla alkavat. Toivottavasti tämä sotku saadaan lopulta selväksi.l

Demokratiaa pitää kunnioittaa ja vaalia

Äänestysaktiivisuus on laskenut monissa vaaleissa. Viime kuntavaleissa kotikaupunkini Raahen äänestysprosentti oli vain 56,6 prosenttia. Voidaan siis hyvin kysyä, tuleeko kuntalaisten tahto tarpeeksi kattavasti edustetuksi. Äänestysprosentti on jäänyt matalaksi myös eduskuntavaaleissa ja EU-vaaleissa koko maassa. Päättäjänä olen seurannut laskevaa äänestysintoa erittäin huolestuneena. Se kertoo siitä, että luottamus poliitikkoihin laskee laskemistaan.

Ketään ei voi pakottaa äänestämään ja äänestämättä jättämiselle löytyy jokaiselta varmasti joku syy. Pahinta on, jos äänioikeutettu kokee, että hänen äänellään ei ole merkitystä tai että on ihan sama, kuka vallankahvassa on. Myös Britannian Brexit-tuloksessa on kyse laajemmasta pettymyksestä politiikkaan. Tätä demokratian kriisiä ei ainakaan paranna se, että Britannian EU-eron puolesta äänestäneet leimataan typeriksi. Tosiasia on, että suuri joukko ihmisiä kokee, että EU ei ole heitä varten ja heidän arkensa ei ole parantunut EU:n ansiosta. Monissa jäsenvaltioissa on keskitytty leikkaamaan kilpailukyvyn nimissä julkisia palveluita ja palkkoja samaan aikaan, kun EU ei tee tarpeeksi edes sen alueen sisäisille veroparatiiseille.

Epäoikeudenmukaisuuden tunne on oikeutetusti suurta ympäri Eurooppaa. Eurokriisi osoitti, etteivät kaikki noudata yhteisiä pelisääntöjä ja pankkien holtiton lainananto maksatettiin tavallisilla veronmaksajilla. Pankit pelastettiin ihmisten kustannuksella ja säästökurilla on aiheutettu vain lisää sosiaalisia ongelmia useissa Euroopan maissa. Asetukset ja direktiivit tuntuvat valjastetun suurpääomien voiton maksimoinnin välineiksi, ei turvaamaan kansalaisten peruspalveluita tai oikeutta riittävään toimeentuloon, palkkaan sekä reiluihin työehtoihin. Toisaalta EU on kansainvälisesti tärkeä ihmisoikeuksien edistäjä ja EU:n kautta ihmisoikeuksia on myös saatu edistettyä.

Surullisinta on, että oikeistopopulistit käyttävät härskisti esimerkiksi Brexitin kaltaista tilannetta hyväkseen ja käyttävät ihmisten epäoikeudenmukaisuuden tunnetta omien rasististen päämääriensä ajamiseen. Vasemmistopoliitikolle heikossa asemassa olevien ryhmien laittaminen vastakkain ei ole missään tilanteessa ratkaisu. Nyt on aika puhua tasa-arvoisesta ja solidaarisesta Euroopasta, jotta ihmisten usko politiikkaan palautuu.

On ollut hämmentävää nähdä, kuinka EU:n jäsenvaltioissa kiristetään pakolaistulvan edessä maahanmuuton kriteereitä. Suomessa tästä esimerkkinä on perheenyhdistämisen ehtojen tiukennus. Pakolaiskriisiin ei ole siis onnistuttu löytämään EU-tason ratkaisua, vaan ihmisiä sullotaan epäinhimillisiin pakolaisleireihin. Ristiriitaista on, että EU samalla kyllä puuttuu lillukanvarsiin, kuten Suomen kansallisiin kabotaasimääritelmiin, joilla on nimenomaan ehkäisty harmaata taloutta ja tuettu reilua yrittäjyyttä.

Tärkeintä minusta on suunnata kaikki voimavarat kriisien, kuten Syyrian kriisin ratkaisuun rauhanomaisin keinoin. En usko että pommittamalla saadaan ihmisten oloja parannettua. Toisaalta valtiot ovat erilaisia. Kulttuurit, uskonnot, lait ja tavat vaihtelevat suuresti EU:n sisälläkin. Minusta tämä pitäisi nähdä rikkautena ja hyväksyä myös erilaisuus. Se mikä toimii meillä, ei välttämättä toimi muualla ja päinvastoin. Tulevaisuuden EU:ta pitää kehittää ennen kaikkea rauhanliittona. EU:n rooli rauhanrakentajana ja konfliktien ratkaisijana pitää olla nykyistä suurempi. En kannata sotilaallisia operaatioita vaan YK:n mandaatilla tapahtuvaa rauhanomaista toimintaa.

Nyt olemme täysin uudenlaisen tilanteen edessä ja moni asia on täysin auki. Eduskunta kokoontuu perjantaina keskustelemaan Brexitin jälkeisestä tilanteesta. Keskustelu EU:n tulevaisuudesta, EU:n kehittämisestä ja jopa Suomen roolista EU:n jäsenenä on tervetullutta ja tärkeää. Toivottavasti jäsenmaissa käydään rakentavaa ja eteenpäin luotsaavaa keskustelua, jotta kansalaisten huolet ja toiveet nostetaan EU:n päätöksenteon keskiöön. EU on meitä ihmisiä varten ja jos emme koe sen toimivan tavallisen ihmisen hyvinvoinnin parhaaksi, niin kyllä kritiikille on aihetta.

Suomea tarvitaan sotien ennaltaehkäisyssä

Tänään eduskunnassa keskustellaan valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta. Selonteko ei sisältänyt radikaaleja muutoksia Suomen linjaan. Hallitus aikoo pitää kiinni Nato-optiosta sekä tiivistää yhteistyötä Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa sekä tiivistää EU:n puolustusyhteistyötä.

Vasemmiston Nato-kanta on selvä. Reilu viikko sitten puoluekokouksessa hyväksytyssä puolueen tavoiteohjelmassa vuosille 2016-2019 todetaan, että Suomen ei tule liittyä sotilasliitto Natoon. Jäsenyys heikentäisi Suomen vakaata turvallisuusympäristöä. Me emme allekirjoita selonteon toteamusta, että Naton lisääntyvä läsnäolo vakauttaisi tilannetta Itämerellä.

Juuri hyväksytyssä puolueen tavoiteohjelmassa todetaan hyvin, että parhaiten ihmisiä suojelee tasa-arvoinen ja demokraattinen yhteiskunta, jossa kaikilla ihmisillä on yhdenvertaiset ihmisoikeudet ja jossa ihmisten pahoinvointia ja turvattomuutta ennaltaehkäistään. Tämän pitää mielestäni olla turvallisuuspolitiikan kulmakivi niin meillä Suomessa kuin kansainvälisestikin.

Näen erittäin tärkeänä myös puolueen tavoiteohjelman kirjauksen siitä, että Suomi rakentaa rauhaa ja kansainvälistä turvallisuutta parhaiten aktiivisella ja aloitteellisella ulkopolitiikalla, jossa YK:lla on keskeinen rooli.

YK saa hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa sekä moitteita että kiitosta. Selonteossa todetaan, että YK:lla on edelleen merkittävä rooli demokratian, oikeusvaltioperiaatteen sekä taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edistämiseksi ja ympäristöriskien vähentämiseksi. Pyyhkeitä YK saa puolestaan siitä, että konflikteissa, joissa sen pysyvillä jäsenillä on osallisuus tai suuri intressi, YK:n turvallisuusneuvosto on jäänyt voimattomaksi.

On totta, että YK ei ole pystynyt puuttumaan tarpeeksi tehokkaasti esimerkiksi Ukrainan konfliktiin, mutta mielestäni on tärkeää, että Suomi on entistä määrätietoisemmin mukana YK:n toiminnassa rauhaa rakentaen ja konflikteja ratkaisten. On surullista, että menneiden vuosikymmenien rauhanturvaamisen suurvalta on vuosien mittaan supistanut perinteistä YK:n rauhanturvaamista. Libanonin YK-operaatiota vahvistetaan sentään vastauksena Ranskan avunpyyntöön.

Koko maailman etu olisi vahva ja toimintakykyinen YK. Etenkin sotien ja pakolaisuuden ennalta estämisessä ja köyhyyden torjumisessa YK:lla ja YK-järjestöillä on merkittävä rooli. Ristiriitaista on, että selonteossaan hallitus vaatii YK:lta tehokkuutta, mutta ei lupaa YK-järjestöille lisää rahallista tukea. Hallitus on päinvastoin leikannut ennätyksellisen paljon kehitysyhteistyörahoja sekä YK-järjestöjen rahoitusta. Voimme vain kysyä, miten tällainen lyhytnäköinen politiikka edistää turvallisuutta Suomessa ja muualla.

Viime aikoina itseäni on erityisesti hämmentänyt Suomessa järjestetyt erilaiset kansainväliset sotaharjoitukset. Tiedonkulku sotaharjoituksista on ollut käsittämättömän huonoa. Edes meitä kansanedustajia ei ole informoitu tarpeeksi etukäteen. Toivottavasti hallitus ottaa vakavasti toiveemme siitä, että eduskunnan on jatkossa oltava paremmin selvillä siitä, missä kaikessa olemme mukana.

Kirjoitukset kuukausittain

Uutiskirje

Tilaa kirjeitä eduskunnasta!