Demokratiaa pitää kunnioittaa ja vaalia

Äänestysaktiivisuus on laskenut monissa vaaleissa. Viime kuntavaleissa kotikaupunkini Raahen äänestysprosentti oli vain 56,6 prosenttia. Voidaan siis hyvin kysyä, tuleeko kuntalaisten tahto tarpeeksi kattavasti edustetuksi. Äänestysprosentti on jäänyt matalaksi myös eduskuntavaaleissa ja EU-vaaleissa koko maassa. Päättäjänä olen seurannut laskevaa äänestysintoa erittäin huolestuneena. Se kertoo siitä, että luottamus poliitikkoihin laskee laskemistaan.

Ketään ei voi pakottaa äänestämään ja äänestämättä jättämiselle löytyy jokaiselta varmasti joku syy. Pahinta on, jos äänioikeutettu kokee, että hänen äänellään ei ole merkitystä tai että on ihan sama, kuka vallankahvassa on. Myös Britannian Brexit-tuloksessa on kyse laajemmasta pettymyksestä politiikkaan. Tätä demokratian kriisiä ei ainakaan paranna se, että Britannian EU-eron puolesta äänestäneet leimataan typeriksi. Tosiasia on, että suuri joukko ihmisiä kokee, että EU ei ole heitä varten ja heidän arkensa ei ole parantunut EU:n ansiosta. Monissa jäsenvaltioissa on keskitytty leikkaamaan kilpailukyvyn nimissä julkisia palveluita ja palkkoja samaan aikaan, kun EU ei tee tarpeeksi edes sen alueen sisäisille veroparatiiseille.

Epäoikeudenmukaisuuden tunne on oikeutetusti suurta ympäri Eurooppaa. Eurokriisi osoitti, etteivät kaikki noudata yhteisiä pelisääntöjä ja pankkien holtiton lainananto maksatettiin tavallisilla veronmaksajilla. Pankit pelastettiin ihmisten kustannuksella ja säästökurilla on aiheutettu vain lisää sosiaalisia ongelmia useissa Euroopan maissa. Asetukset ja direktiivit tuntuvat valjastetun suurpääomien voiton maksimoinnin välineiksi, ei turvaamaan kansalaisten peruspalveluita tai oikeutta riittävään toimeentuloon, palkkaan sekä reiluihin työehtoihin. Toisaalta EU on kansainvälisesti tärkeä ihmisoikeuksien edistäjä ja EU:n kautta ihmisoikeuksia on myös saatu edistettyä.

Surullisinta on, että oikeistopopulistit käyttävät härskisti esimerkiksi Brexitin kaltaista tilannetta hyväkseen ja käyttävät ihmisten epäoikeudenmukaisuuden tunnetta omien rasististen päämääriensä ajamiseen. Vasemmistopoliitikolle heikossa asemassa olevien ryhmien laittaminen vastakkain ei ole missään tilanteessa ratkaisu. Nyt on aika puhua tasa-arvoisesta ja solidaarisesta Euroopasta, jotta ihmisten usko politiikkaan palautuu.

On ollut hämmentävää nähdä, kuinka EU:n jäsenvaltioissa kiristetään pakolaistulvan edessä maahanmuuton kriteereitä. Suomessa tästä esimerkkinä on perheenyhdistämisen ehtojen tiukennus. Pakolaiskriisiin ei ole siis onnistuttu löytämään EU-tason ratkaisua, vaan ihmisiä sullotaan epäinhimillisiin pakolaisleireihin. Ristiriitaista on, että EU samalla kyllä puuttuu lillukanvarsiin, kuten Suomen kansallisiin kabotaasimääritelmiin, joilla on nimenomaan ehkäisty harmaata taloutta ja tuettu reilua yrittäjyyttä.

Tärkeintä minusta on suunnata kaikki voimavarat kriisien, kuten Syyrian kriisin ratkaisuun rauhanomaisin keinoin. En usko että pommittamalla saadaan ihmisten oloja parannettua. Toisaalta valtiot ovat erilaisia. Kulttuurit, uskonnot, lait ja tavat vaihtelevat suuresti EU:n sisälläkin. Minusta tämä pitäisi nähdä rikkautena ja hyväksyä myös erilaisuus. Se mikä toimii meillä, ei välttämättä toimi muualla ja päinvastoin. Tulevaisuuden EU:ta pitää kehittää ennen kaikkea rauhanliittona. EU:n rooli rauhanrakentajana ja konfliktien ratkaisijana pitää olla nykyistä suurempi. En kannata sotilaallisia operaatioita vaan YK:n mandaatilla tapahtuvaa rauhanomaista toimintaa.

Nyt olemme täysin uudenlaisen tilanteen edessä ja moni asia on täysin auki. Eduskunta kokoontuu perjantaina keskustelemaan Brexitin jälkeisestä tilanteesta. Keskustelu EU:n tulevaisuudesta, EU:n kehittämisestä ja jopa Suomen roolista EU:n jäsenenä on tervetullutta ja tärkeää. Toivottavasti jäsenmaissa käydään rakentavaa ja eteenpäin luotsaavaa keskustelua, jotta kansalaisten huolet ja toiveet nostetaan EU:n päätöksenteon keskiöön. EU on meitä ihmisiä varten ja jos emme koe sen toimivan tavallisen ihmisen hyvinvoinnin parhaaksi, niin kyllä kritiikille on aihetta.

Suomea tarvitaan sotien ennaltaehkäisyssä

Tänään eduskunnassa keskustellaan valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta. Selonteko ei sisältänyt radikaaleja muutoksia Suomen linjaan. Hallitus aikoo pitää kiinni Nato-optiosta sekä tiivistää yhteistyötä Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa sekä tiivistää EU:n puolustusyhteistyötä.

Vasemmiston Nato-kanta on selvä. Reilu viikko sitten puoluekokouksessa hyväksytyssä puolueen tavoiteohjelmassa vuosille 2016-2019 todetaan, että Suomen ei tule liittyä sotilasliitto Natoon. Jäsenyys heikentäisi Suomen vakaata turvallisuusympäristöä. Me emme allekirjoita selonteon toteamusta, että Naton lisääntyvä läsnäolo vakauttaisi tilannetta Itämerellä.

Juuri hyväksytyssä puolueen tavoiteohjelmassa todetaan hyvin, että parhaiten ihmisiä suojelee tasa-arvoinen ja demokraattinen yhteiskunta, jossa kaikilla ihmisillä on yhdenvertaiset ihmisoikeudet ja jossa ihmisten pahoinvointia ja turvattomuutta ennaltaehkäistään. Tämän pitää mielestäni olla turvallisuuspolitiikan kulmakivi niin meillä Suomessa kuin kansainvälisestikin.

Näen erittäin tärkeänä myös puolueen tavoiteohjelman kirjauksen siitä, että Suomi rakentaa rauhaa ja kansainvälistä turvallisuutta parhaiten aktiivisella ja aloitteellisella ulkopolitiikalla, jossa YK:lla on keskeinen rooli.

YK saa hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa sekä moitteita että kiitosta. Selonteossa todetaan, että YK:lla on edelleen merkittävä rooli demokratian, oikeusvaltioperiaatteen sekä taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edistämiseksi ja ympäristöriskien vähentämiseksi. Pyyhkeitä YK saa puolestaan siitä, että konflikteissa, joissa sen pysyvillä jäsenillä on osallisuus tai suuri intressi, YK:n turvallisuusneuvosto on jäänyt voimattomaksi.

On totta, että YK ei ole pystynyt puuttumaan tarpeeksi tehokkaasti esimerkiksi Ukrainan konfliktiin, mutta mielestäni on tärkeää, että Suomi on entistä määrätietoisemmin mukana YK:n toiminnassa rauhaa rakentaen ja konflikteja ratkaisten. On surullista, että menneiden vuosikymmenien rauhanturvaamisen suurvalta on vuosien mittaan supistanut perinteistä YK:n rauhanturvaamista. Libanonin YK-operaatiota vahvistetaan sentään vastauksena Ranskan avunpyyntöön.

Koko maailman etu olisi vahva ja toimintakykyinen YK. Etenkin sotien ja pakolaisuuden ennalta estämisessä ja köyhyyden torjumisessa YK:lla ja YK-järjestöillä on merkittävä rooli. Ristiriitaista on, että selonteossaan hallitus vaatii YK:lta tehokkuutta, mutta ei lupaa YK-järjestöille lisää rahallista tukea. Hallitus on päinvastoin leikannut ennätyksellisen paljon kehitysyhteistyörahoja sekä YK-järjestöjen rahoitusta. Voimme vain kysyä, miten tällainen lyhytnäköinen politiikka edistää turvallisuutta Suomessa ja muualla.

Viime aikoina itseäni on erityisesti hämmentänyt Suomessa järjestetyt erilaiset kansainväliset sotaharjoitukset. Tiedonkulku sotaharjoituksista on ollut käsittämättömän huonoa. Edes meitä kansanedustajia ei ole informoitu tarpeeksi etukäteen. Toivottavasti hallitus ottaa vakavasti toiveemme siitä, että eduskunnan on jatkossa oltava paremmin selvillä siitä, missä kaikessa olemme mukana.

Loppuiko solidaarisuus naisia kohtaan?

Suomen hallitus on harjoittanut kovaa leikkaavaa oikeistopolitiikkaa. On otettu väkisin heiltä, joilla on jo valmiiksi vähän ja pyydetty niiltä, joilla on jo valmiiksi paljon. Leikattiin lapsiperheiltä, työttömiltä, opiskelijoilta, pienituloisilta eläkeläisiltä ja paljon sairastavilta. Korotettiin asiakasmaksuja ja omavastuita sekä kiristettiin monien tukien ehtoja. Opiskelijoita on piiskattu oikein olan takaa ja paljon lääkkeitä käyttävien on pitänyt jopa valita, ostaako lääkkeitä vai leipää. Hallituksen ruoskalta eivät ole säästyneet kehitysvammaisetkaan, vaan lailla on tarkoitus heikentää yli 75-vuotiaiden vammaisten asemaa.

Valitettavasti on todettava, että samaa linjaa ja epäoikeudenmukaisuuden sanomaa viestii niin sanottu kilpailukykysopimus. Neuvotteluja sivusta seuranneena entisenä osa-aikamyyjänä näyttää siltä, että ay-liikkeestä on vaikea löytää solidaarisuutta. Mikä olisi ollut neuvottelujen lopputulos, jos rajua lomarahojen leikkausta olisikin vaadittu naisvaltaisen julkisen sektorin sijaan metallimiehiltä? Naisvaltainen PAM uskalsi tosin aluksi laittaa kampoihin, mutta taipui lopulta. En voi olla ihmettelemättä, onko oikein, että julkisen sektorin pienipalkkaiset naiset maksavat kilpailukykysopimuksesta korkeimman hinnan!

Smolnassa äijäkööri muokkasi jo vuosi sitten naisia kurittavan hallitusohjelman. Sukupuolivaikutusten arviointia ei tietenkään tehty tai tarvittu. Kaupat voivat olla auki yötä päivää, äitien lomakertymää vanhempainvapailta leikattiin rajusti, subjektiivinen päivähoito-oikeus poistettiin ja vuosilomalla sairastaessa voi kertyä jopa kuuden päivän omavastuu. Tässä vain muutamia esimerkkejä siitä, kuinka Suomi yritetään saada nousuun tasa-arvosta tinkimällä.

Hallitus kiristi pakkolakipaketilla ja rajuilla, uusilla leikkauslistoilla, jos yhteiskuntasopimusta ei synny. Kun yhteiskuntasopimusta ei syntynyt, hallitus veti sanojaan takaisin. Hallitus lupasi, ettei pakkolakeja viedä eteenpäin, jos työmarkkinaosapuolet pääsevät kilpailukykysopimuksesta sopuun. Tätä ennen moni asiantuntija oli jo kritisoinut pakkolakipakettia sen huonosta valmistelusta ja jopa perustuslaillisista ongelmista, joten hyllylle se olisi joutunut luultavasti muutenkin.

Nyt ennen työnantajalle kuuluneita maksuja siirretään työntekijöiden maksettavaksi. Esimerkiksi työntekijöiden osuutta työeläkemaksusta ja työttömyysvakuutusmaksusta korotetaan ja työnantajan alennetaan. Nämä ovat veroluontoisia maksuja, joten siinä mielessä verotus kiristyy, vaikka hallitus silmät kirkkaana muuta väittääkin.

Hallitus puhuu mielellään valinnanvapaudesta, mutta silti sen politiikkaa leimaa käytännössä ennen kaikkea pakko. Minkälainen neuvotteluasema on, jos toista osapuolta pyydetään vapaaehtoisesti talkoisiin ja toista kiristetään leikkauslistoilla ja pakkolakipaketeilla? Aidossa neuvottelussa on useita vaihtoehtoja, joiden väliltä yhdessä sopien, toisia kuunnellen ja kunnioittaen löytyy mahdollisimman oikeudenmukainen ja yhteiskunnan kokonaisedun kannalta toimivin ratkaisu. Kohteleeko kilpailukykysopimus yhdenvertaisesti palkansaajia, edistääkö se sukupuolten välistä tasa-arvoa, lisääkö se työllisyyttä tai parantaako se osa-aikaisten asemaa? Oma vastaukseni on, että ei.

Päivystysuudistuksen vaikutukset pienten sairaaloiden toimintaan selvitettävä

Kansanedustaja Katja Hänninen on huolissaan hallituksen päivystysuudistuksen vaikutuksista pienempien sairaaloiden, kuten aluesairaaloiden toimintaan. Hänen mukaansa uudistuksen tulee edistää palveluiden saatavuutta ja taata yhdenvertaiset terveyspalvelut kaikille asuinpaikasta riippumatta. Hän jätti asiasta kirjallisen kysymyksen tänään.

– Hallituksen päivystysuudistuksessa alueelliset ratkaisut jäävät vielä paljolti auki. Linjausten mukaan pienemmistä sairaanhoidon yksiköistä, kuten aluesairaaloista lopetetaan joitakin toimintoja, Katja Hänninen toteaa.

Hännisen mukaan on järkevää, että vaativat toimenpiteet keskistetään isompiin yksiköihin, jolloin käytännön kokemus karttuu, koska vaativia toimenpiteitä tehdään yksikössä paljon. Hän on kuitenkin huolissaan potilasturvallisuudesta, jos yöpäivystykset keskittyvät vain suurimpiin sairaaloihin.

– Sairaaloiden erikoistuminen vaativissa leikkauksissa on järkevää, mutta synnytystoiminnan keskittämisen näen kyllä uhkana potilasturvallisuudelle. Lisäksi vaarana on, että pienten sairaaloiden toiminta loppuu kokonaan, jos esimerkiksi synnytystoiminta loppuu. Aluesairaaloilla on suuri merkitys jonojen lyhentämisessä esimerkiksi polvi- ja lonkkaleikkauksissa. Niiden toiminnan loppuessa suurten sairaaloiden resurssit eivät riitä vastaamaan kasvaviin jonoihin, Katja Hänninen sanoo.

Hänninen muistuttaa, että sairaalat ovat monissa kaupungeissa suuria työllistäjiä, joten niiden toiminnan loppumisella on suuria vaikutuksia alueiden työllisyystilanteeseen.

– Jos aluesairaaloiden toimintaa merkittävästi supistetaan, työpaikkojen lisäksi menetetään myös erikoissairaanhoidon koulutuspaikkoja. Tällä on suuri vaikutus alueiden vetovoimaan, Katja Hänninen toteaa.

Lisätietoja: Katja Hänninen, 050 512 3325, katja.hanninen@eduskunta.fi

Suomen suuntaa etsimässä

Eduskunnassa pohditaan tänään välikysymyskeskustelussa Suomen suuntaa ja on varmasti ihan aiheellista miettiä sitä, mihin suuntaan hallitus on Suomea viemässä. Olemme nyt vuoden saaneet nähdä hallituksen toimia, joihin ovat kuuluneet esimerkiksi yritys saada aikaan pakkolakipaketti sekä yritys leikata roimasti sunnuntailisiä ja ylityökorvauksia. Pakkolakipaketti on hyllyllä ja hallitus perääntyi lisien leikkaamisesta, mutta paljon pienituloisia kurittavia esityksiä hallituksen työkalupakista edelleenkin löytyy.

Valitettavasti hallituksen politiikalla Suomen suunta on taaksepäin monella eri tavalla. Esimerkiksi palkattoman työn lisäämisen olisin toivonut jo jäävän jonnekin viime vuosituhannelle, mutta olemme saaneet nähdä, että tämän hallituksen toimiin se kuuluu vielä vuonna 2016.

Kun puhumme Suomen suunnasta, itselleni erityisen tärkeää on puhua eriarvoisuuden kasvusta. Huolestuttavinta nykyisen hallituksen politiikassa on, että se johtaa tulo-, terveys- ja koulutuserojen kasvuun. Vaikea tällaista Suomen suuntaa on perustella millään tavalla. Loppujen lopuksi eriarvoisuuden kasvu ei hyödytä ketään. Kaikkien on parempi elää tasa-arvoisessa Suomessa.

Kaikille on varmasti selvää, että jos hallitus saa tahtonsa läpi, se suuntaa Suomea kohti suurenevia tuloeroja. Tukien leikkaaminen ja maksujen korottaminen kohdistuvat kohtuuttomasti pienituloisiin. Tämä siitäkin huolimatta, että perustuslain mukaan jokaisella on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Julkisen vallan tehtävä on perustuslain mukaan turvata jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä terveyttä. Voidaan hyvin ja perustellusti kysyä, onko hallitus viemässä meitä suuntaan, jota perustuslaki edellyttää?

Sosiaali- ja terveydenhuollon maksut nousivat monissa kunnissa noin 30 prosenttia. Järkyttävää on, että lääkärissä käynti saattaa tulla monessa kunnassa yli 40 prosenttia kalliimmaksi kuin ennen, kun mukaan lasketaan myös esimerkiksi lääkkeiden alkuomavastuun nouseminen. Viime viikolla ilmestyneessä selvitysmiehen raportissa ehdotetaan, että kakkostyypin diabetesta sairastavat suomalaiset laitetaan maksamaan osa lääkärin määräämistä lääkkeistä itse. Tämä toteutuu siis, jos hallitus toteuttaa aikeensa tehdä lisää leikkauksia lääkekustannuksiin. Tämä nostaa peräti 300 000 ihmisen lääkekustannuksia ja kolahtaa tietenkin pahiten pienituloisiin. Tämä on se suunta, mihin hallitus meitä nyt vie ja on jo vienyt.

”Lapsista me näemme huomenna, mikä meille aikuisille ja tälle yhteiskunnalle on ollut tärkeää tänään.” on lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila viisasti sanonut.

Olen kantanut paljon huolta siitä, miten hallituksen politiikka vaikuttaa lapsiperheköyhyyden syvenemiseen. Syrjäytyminen, joka monesti siirtyy sukupolvelta toiselle, alkaa jo aivan liian monella varhaislapsuudessa. Tämä kehitys pitää pysäyttää, mutta hallitus vain syventää sitä.

Jo nyt yli 100 000 maassamme asuvaa lasta elää pienituloisissa perheissä. Huolestuttavaa on, että köyhyys on meillä syventynyt ja pitkittynyt 1990-luvulta alkaen. Yksi merkittävä tekijä köyhyyden syvenemisen taustalla on, että lapsiperheille suunnatut tulonsiirrot, kuten lapsilisä ovat jääneet ostovoimaltaan jälkeen yleisestä hintojen ja ansiotulojen noususta. Ja mitä tekee hallitus tämän ongelman ratkaisemiseksi? Hallituksen ei pitänyt koskea lapsilisiin, mutta nyt se on päättänyt leikata niitä 0,85 prosentin tasasuuruisella vähennyksellä.

Lasten ja nuorten tulevaisuuden kannalta olen huolestunut myös siitä, minkälainen ilmapiiri Suomessa nykyään vallitsee. Sananvapauden nimissä joidenkin mielestä on aivan sallittua huudella netissä ja kaduilla rasistisia, naisvihamielisiä ja erilaisiin vähemmistöihin kohdistuvia vihamielisiä viestejä. Kehitysapua leikataan ja maahanmuuttajien perheenyhdistämistä vaikeutetaan. Suomesta leviää maailmalla kuva takapajulana, joka ei halua auttaa hädänalaisia, vaikka on yksi maailman rikkaimmista maista. Vaikea näiden päätösten jälkeen on nähdä enää vilaustakaan siitä kansainväliseen yhteistyöhön ja auttamiseen sitoutuneesta Suomesta, joka on ollut aktiivinen esimerkiksi YK:ssa rauhanturvaamisessa ja ihmisoikeuksien edistämisessä.

Hallitus vie Suomea kohti menneisyyden luokkayhteiskuntaa harjoittamalla kovaa säälimätöntä leikkauspolitiikkaa, jossa kaikista heikoimmassa asemassa olevat lapset, vanhukset ja sairaat maksavat kaikista kovimman hinnan. Se on selvää, että hallituksen suunta ei ole se, mihin Vasemmistoliitto haluaa Suomea viedä. Me haluamme viedä Suomea kohti tasa-arvoisempaa ja oikeudenmukaisempaa tulevaisuutta. Onneksi on olemassa vaihtoehto, joten toivoa on myös paremmasta huomisesta. Loppujen lopuksi demokratian kautta kaikki on mahdollista.

Kirjoitukset kuukausittain

Uutiskirje

Tilaa kirjeitä eduskunnasta!