Kävimme eilen eduskunnassa demokratian kannalta arvokkaan Nato-keskustelun. Toin omassa puheenvuorossani esille, miksi äänestin tänään ei sotilasliiton jäsenyydelle.

Samalla on myös todettava, että ei ole olemassa Suomen kannalta riskittömiä ratkaisuja ja tämän kanssa meidän päättäjien on nyt elettävä ja tehtävä työmme korostetun epävarmassa maailmassa.

Sotilasliiton sijasta painotan rauhantyön merkitystä sekä laajaa käsitystä turvallisuudesta. Laajalla turvallisuuskäsityksellä tarkoitan paitsi omaa uskottavaa puolustusta myös hyvinvointivaltion puolustamista.

Vasemmistolaisena haluan painottaa sitä, että tasa-arvoinen ja yhdenvertainen yhteiskunta on meille kaikille myös turvallisin. Oma historiamme on tästä paras todiste ja tätä työtä on nyt jatkettava, vaikka ympärillä kuohuu ja juuri sen vuoksi.

Eilisessä puheenvuorossani painotin myös sitä, että kriiseistä selvitäksemme emme voi myöskään vähätellä huoltovarmuudesta, kuten energia- ja ruokaomavaraisuudesta huolehtimista.

Olen tänä keväänä tuonut esille, että suhtaudun kriittisesti NATO-jäsenyyteen, koska se kasvattaisi jännitteitä Suomen ja Venäjän rajalla. Jännitteet eivät jäisi vain niin kutsuttuun harmaaseen aikaan, kun jäsenyysneuvotteluja käydään. Jännitteinen pitkä itäraja olisi uusi pysyvä tila turvallisuusympäristössämme.

Pienen maan kasvattina suurvaltapolitiikka on minulle vieras ja vastenmielinen maaperä, josta haluan pysyä irti. Nato-jäsenyys tarkoittaa osallistumista suurvaltapolitiikan pelinappulaksi. Sotilaallinen liittoutumattomuus on antanut meille painoarvoa konfliktien sovittelevana osapuolena, rauhan suurvaltana. Nato ei ole mikään rauhanliitto, vaan sen jäsenenä on myös valtioita, joissa on vakavia ihmisoikeusongelmia.

On tosiasia, että turvallisuustilanteemme on radikaalisti muuttunut. Itäinen pitkä rajamme Venäjän kanssa on saanut aivan uudenlaisia merkityksiä meidän jokaisen mielessä tänä keväänä. On ollut sydäntä raastavaa nähdä, millaisiin hirmutekoihin itänaapurimme hallinto pystyy Ukrainassa. Kielteinen Nato-kanta ei tarkoitakaan sitä, että sulkee tältä silmät. Meidän on kaikin keinoin autettava ukrainalaisia ja edistettävä rauhaa ja tämän kammottavan sodan jälkeen maan jälleenrakennusta.

En usko ydinasepelotteen tuomaan suojaan, mikä on yksi Naton puolustajien argumentti. Päinvastoin uskon sen vähentävän turvallisuutta Suomessa ja muualla. Ydinaseisiin nojaava turvallisuuskäsitys veisi myös Suomelta pois tärkeän rauhanrakentamisen roolin. Emme voisi enää uskottavasti toimia aseistariisunnan etujoukoissa.

Kielteinen Nato-kantani tarkoittaa sitä, että emme saa tehdä paniikkiratkaisuja, vaan meidän on nähtävä sumuisia aikoja pidemmälle.

Hyvät toverit, arvoisat kuulijat,

Vappu on kaikin tavoin iloinen juhla. Se osuu keskelle kevättä, jolloin luonto herää ja olemme menneet jo monta askelta kaamoksesta valoisampia aikoja kohti. Kesä on vielä edessä.

Se on myös meille vasemmistolaisille aatteellinen, työväen juhla, jolloin voi muistaa ja kiittää menneiden sukupolvien vasemmistolaisten tekemää tärkeää ja tasa-arvoa edistävää työtä. Vappuna voi tuntea olevansa osa historiallista, pitkää liikettä, jossa yhdessä joukkovoimalla taistelemme kaikille paremman maailman puolesta. Olemme yhdessä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien puolella. Ja tietenkin vappu on myös juhla, jota vietetään yhdessä.

Valitettavasti tänä keväänä aika on myös korostetun täynnä epävakautta ja huolta tulevasta. Yli kaksi vuotta kestäneen koronakriisin päälle olemme saaneet uuden kriisin. Venäjän jo yli kaksi kuukautta jatkama raakalaismainen sota Ukrainassa on hirvittävä tragedia erityisesti ukrainalaisille. Mutta se koettelee myös meidän turvallisuuttamme tavalla, jonka vuoksi turvallisuusympäristöä on mietittävä uudelleen. Vaikka itäinen pitkä rajamme Venäjän kanssa on aina ollut olemassa, se on saanut varmasti aivan uudenlaisia merkityksiä meidän jokaisen mielissä tänä keväänä. Voidaan sanoa, että 2020-luku ei ole päästänyt meitä helpolla tähän mennessä.

On sanottava heti, että itse suhtaudun NATO-jäsenyyteen edelleen kriittisesti, eikä ole tullut esille mitään sellaista, joka muuttaisi kantaani tässä vaiheessa. Tiedostan kuitenkin sen, että ei ole olemassa Suomen kannalta riskittömiä ratkaisuja ja se on sekä NATO-jäsenyyden kannattajien että vastustajien hyvä tunnustaa. Olenkin puhunut eduskunnassa ja muualla ja tänään tässä kiihkottoman, asiallisen ja erimielisiä mielipiteitä kunnioittavan keskustelun puolesta. Tällä hetkellä käymme valiokunnissa läpi turvallisuuspoliittista tilannetta ajankohtaisselonteon pohjalta. Tälle työlle on tärkeä antaa tarpeeksi aikaa ja työrauha. Ilman tätä pitkälle katsovien ratkaisujen tekeminen ei ole mahdollista.

Suurella osalla meistä on suvussamme traagisia kohtaloita sodasta. Sodan traumat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Senkin vuoksi sota on hirveä asia. Sen vaikutukset eivät lopu siihen, kun sota loppuu. Se vaikuttaa kaikkien sen kokeneiden mielissä ja myös tulevien sukupolvien mielissä vielä vuosikymmeniä eteenpäin. Traumat voivat näkyä puhumattomuutena, ahdistuksena, väkivaltaisena käytöksenä ja päihteiden väärinkäyttönä. Tästä meillä Suomessa on omakohtaista kokemusta.

Monen sodan kokeneen viesti meille onkin: ei koskaan enää. Ja sen takia rauhan työ on tärkeää ja siihen meidän on entistä ponnekkaammin panostettava, kun ympärillä kuohuu. Sen takia myös rauhanjärjestöjä ja muita rauhantyötä tekeviä on tärkeä kuunnella myös osana nyt käytävää turvallisuuspoliittista keskustelua.

Muutenkin on tärkeä, että puhumme turvallisuudesta mahdollisimman laajasti, ei vain sotilaallisesta perspektiivistä. Viime aikoina olen kuullut esimerkiksi lapsi- ja perhejärjestöjä ja heidän huoltaan mielenterveyskriisistä, jonka keskellä elämme. Lasten ja nuorten, mutta myös aikuisten mielenterveyspalvelut ovat kriittisellä tasolla, eivätkä pysty vastata siihen valtavaan paineeseen, mikä niihin kohdistuu. Kriisinsietokyvyssäkään emme siis ole samalla viivalla. Toiset voivat ostaa rahalla itselleen ja lapsilleen mielenterveyspalveluita. Toiset joutuvat taistelemaan niistä, eivätkä siltikään saa ajoissa apua.

Ja meillä on myös ihmisiä, jotka eivät jaksa taistella, eikä avun saamisen pitäisikään olla siitä kiinni. Yhdenvertaiset ja kaikkien saatavilla olevat – myös työelämän ja opiskelujen ulkopuolella olevien – mielenterveyspalvelut ovat mitä suuremmissa määrin turvallisuuskysymys. Vain psyykkisesti hyvässä kunnossa oleva ihminen pystyy ottamaan vastaan iskut, mitä tämä aika eteemme jatkuvasti tuo ja luovia kaiken keskellä jotenkin järjissään ja pitämään huolta läheisistään.

Kukaan meistä ei vielä tiedä, kuinka paljon ukrainalaisia pakolaisia meille kaikkinensa saapuu, mutta yksi erityisen haavoittuvassa asemassa oleva ryhmä on yksin saapuvat lapset. Ja on sydäntä kouraisevaa tietää, että esimerkiksi orpolasten määrä Ukrainassa kasvaa koko ajan. Suomen on tehtävä kaikkensa, että autamme näitä ihmisiä, aikuisia ja lapsia. Myös tämä tuo mielenterveyspalveluillemme uuden haasteen, jotta voimme auttaa meille saapuvia traumatisoituneita ihmisiä ja tavoitamme esimerkiksi yksinään saapuvat lapset ajoissa.

Toisaalta meidän on tuettava niitä venäläisiä, jotka taistelevat maansa johdon sortotoimia vastaan ja kitkettävä vihapuhe, joka kohdistuu venäläisiin, joilla ei ole mitään tekemistä Putinin sodan kanssa.

Hyvät toverit,

Kriiseissä vasemmistolaista politiikkaa tarvitaan enemmän kuin koskaan. Kriiseissä vasemmistolaiset arvot, kuten haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten auttaminen ja kaikkien mukana pitäminen ovat aivan olennaisia ydinkysymyksiä.

Hyvinvointivaltion puolustaminen onkin myös turvallisuuskysymys. Tänä keväänä myös työmarkkinoilla kuohuu ja myös tässä on kyseessä meille elintärkeät peruspalvelut ja niiden tulevaisuus. Meille, jotka olemme jo vuosia seuranneet naisvaltaisen julkisen sektorin tilannetta, kuohunta ei ole mikään yllätys. Se on ihan loogisen kehityksen tulos. Naisvaltaisen julkisen sektorin palkkakuoppaa ei ole onnistuttu ratkaisemaan ajoissa. Työnantajat ovat liian kauan pitäneet silmänsä kiinni tämän ongelman edessä, vaikka kasvava työntekijäpula on konkreettinen mittari sille, että jotain tarvitsisi tehdä. Nämä ovat myös aloja, jotka ovat taistelleet eturintamassa koronakriisin keskellä. Mutta siitä huolimatta työnantajapuoli pitää palkkavaatimuksia liiallisina. Tämä on käsittämätöntä.

Nyt olisi ihan vihoviimeinen hetki saada palkat ylöspäin. Silti tuntuu, että meillä on tahoja, joiden mielestä naisvaltaisten alojen palkankorotuksille ei ikinä ole hyvä hetki. Osa työnantajista näyttää sen sijaan käyttävän aikansa esimerkiksi vanhusten hoivakotien parantuneen henkilöstömitoituksen kritisoimiseen. On eriskummallinen ajatus, että hoitajapula ratkeisi työntekijöiden aseman, kuten henkilöstömitoituksen heikentämisellä.

Jotkut jopa ovat sitä mieltä, että sairaanhoitajat ja varhaiskasvatuksen opettajat saavat itse syyttää itseänsä huonosta palkkakehityksestään, koska ovat itse valinneet alansa. Tällaiset kommentit kertovat arvostuksen puutteesta ja suuresta ylimielisyydestä. Haluaisin kysyä näiltä ihmisiltä, mitä me sitten teemme, kun kukaan ei enää tee tätä valintaa. Työntekijäpula on jo nyt totta. Yhteiskuntamme turvallisuuden ja tulevaisuuden kannalta tämä työ on ensiarvoisen tärkeää. Tänä keväänä on saanut seurata sitä, kuinka ihailtavan hyvin esimerkiksi päiväkodeissa ja kouluissa on taas tartuttu toimeen ja tarjottu turvaa ja tavallista arkea ukrainalaisille lapsille.  Ja tätä on tehty läpi koronakriisin kaikille lapsille.

Entisenä pienipalkkaisena kaupan myyjänä todella samaistun palkkataistelua käyvien tilanteeseen.

Oli sitten kyse julkisen sektorin alojen palkkakuoppaan puuttumisesta tai yksityisten palvelualojen pienipalkkaisten työntekijöiden palkkojen parantamisesta, tuen asiaa täysin.

Näitä aloja yhdistävät myös vaatimukset paremmista mahdollisuuksista vaikuttaa oman työn sisältöön ja työaikoihin ja muihin työoloihin. Yhdistävä tekijä on myös näiden alojen naisvaltaisuus, mikä todella herättää kysymyksiä tasa-arvon tilasta suomalaisilla työmarkkinoilla.

Haluan myös alleviivata sitä, että vasemmistoliitto ei hyväksy pakkolakia, joilla hoiva-alan ihmiset pakotetaan töihin lakon aikana. Tämän ovat ministerimme erittäin selvästi sanoneet. Me ajamme sen sijaan palkkaohjelmaa julkiselle sektorille. Oikeudenmukainen palkkaus hyödyttää koko yhteiskuntaa, mutta ennen kaikkea se on ihmisoikeuskysymys. Tämän vuoksi myös valtiolla on rooli sen edistämisessä.

Arvoisat kuulijat, hyvät toverit,

Kuten alussa sanoin, 2020-luku ei ole tähän asti päästänyt meitä helpolla. Mutta haluan ajatella, että toivon pilkahduksia on nähtävissä. Yhdessä paremman maailman puolesta toimiminen on tässä ajassa erityisen toivoa tuova asia. Se on myös tärkeämpää kuin aikoihin, koska vain yhdessä selviämme yli kuohuvien aikojen.

Vasemmistolaisena ajattelen, että meidän liikkeemme kantava voima on myös kriittinen ajattelu, joka on myös tässä ajassa tärkeää. Kun kriisit ymmärrettävästi saavat meidän kulkemaan ikään kuin sumussa, meidän on samalla pyrittävä pitämään kompassi mukana ja se kompassi on kriittinen ajattelu. Emme saa tehdä paniikkiratkaisuja, vaan meidän on kriittisesti tarkasteltava eri vaihtoehtoja ja mietittävä asiaa myös sumuisia aikoja pidemmälle. Tämän olemme tuleville sukupolville velkaa. Kiitos.