Tänään eduskunnassa käsitellään koulutuspoliittista selontekoa, jossa käydään läpi kasvatukseen ja koulutukseen liittyviä pitkänlinjan tavoitteita varhaiskasvatuksesta aina aikuiskoulutukseen saakka. Olemme jo yli vuoden eläneet keskellä koronakriisiä ja nyt onkin entistä tärkeämpää pysähtyä ja visioida lasten, nuorten ja aikuisten koulutukseen liittyviä tavoitteita seuraavina vuosikymmeninä.

Välillä on tärkeää katsoa kauemmaksi kuin vain tähän akuuttiin tilanteeseen. Rohkeilla visioilla edeltävätkin sukupolvet muokkasivat yhteiskuntaa. 100-vuotias oppivelvollisuus on tästä hyvä esimerkki. Sekään ei ollut mikään itsestäänselvyys, vaan määrätietoisen työn tulos.

Vasemmistoliitolle koulutuksellinen tasa-arvo on yksi tärkeimpiä tavoitteita ja tällä hetkellä siihen liittyy valitettavasti huolia. Korona-aika on etäopetuksineen kiihdyttänyt kehitystä, missä lasten ja nuorten oppiminen eriarvoistuu. Jo ennen koronaa tutkimustulokset osoittivat, että lasten taustan merkitys oppimistuloksissa on alkanut kasvaa. Tähän oppimisvelkaan hallitus nyt määrätietoisesti puuttuu.

Koulutuksen eriarvoistumiseen puuttuminen ei kuitenkaan koske vain lapsuutta vain koko elinkaarta. Meidän on annettava vahva viesti siitä, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa opiskelua ja tuemme ja rohkaisemme oppimista kaikenlaisissa elämäntilanteissa.

Aivan niin kuin koulutuspoliittisessa selonteossa sanotaan jokaisella pitäisi olla nykyistä paremmat mahdollisuudet päivittää osaamistaan työelämässä tai sen ulkopuolella. Koulutusjärjestelmämme on oltava tarpeeksi joustava, jotta ihmisten erilaiset elämäntarinat – myös niiden, joiden opinpolku on katkonaisempi – mahtuu mukaan.

Osallistumisen tasa-arvo elinikäisessä oppimisessa ei tällä hetkellä toteudu ja meidän onkin parannettava esimerkiksi työttömien mahdollisuutta opiskella työttömyysetuutta menettämättä. Lisäksi mielenterveyspalveluiden saavutettavuuden parantaminen on myös koulutuspolitiikkaa. Jos mieli on järkkynyt, on ymmärrettävää, että oman osaamisen päivittäminen tai aivan uuden koulutien aloittaminen on vaikeaa. Mielenterveysongelmat tai oppimisen tuen ja rohkaisun puute on ollut monella aikuisellakin syy, miksi koulutie on jäänyt aikoinaan kesken.

Yle kertoi viime viikolla Saila Suomisesta, joka valmistui 47-vuotiaana ylioppilaaksi ja nyt lääkäriksi 53-vuotiaana. Tätä ennen Suominen oli hankkinut itselleen ammatillisen tutkinnon ja työskennellyt useassa eri ammatissa ja yrittäjänä. On innostavaa kuulla myös näitä elämäntarinoita, jotka tuovat näkyväksi sen, että meillä ei ole vain yhtä muottia elämästä vaan opiskella voi monessa eri iässä ja aivan uuden aloittaminen on aina mahdollista.

Mennyt koronavuosi on ollut pitkä ja rankka erityisesti lapsille ja nuorille. Ongelmat ovat kasaantuneet myös niillä aikuisilla, jotka jo ennen koronaa kamppailivat esimerkiksi mielenterveyden ja yksinäisyyden kanssa.

Välttämättömät rajoitustoimet ovat sairastuttaneet ihmisiä. Yksinäisyys on ottanut tilaa ihmisten elämässä ja lisännyt riskiä sairastua masennukseen. Perheissä kärsitään kireästä ilmapiiristä ja toimeentulo huolestuttaa yhä useampia. Suomen Mielenterveys ry:n mukaan koronakriisi on lisännyt mielenterveysongelmia ja esimerkiksi terapialähetteiden ja kriisipuhelimen yhteydenottojen määrät ovat lisääntyneet.

Liikunnalla on tutkitusti yhteys fyysisen terveyden lisäksi myös mielenterveyteen. Monelle kunnon ylläpitäminen on tullut välttämättömien koronarajoitusten myötä lähes mahdottomaksi, kun uimahallit, kuntosalit ja pelivuorot ovat kiinni.

Viiden lapsen äitinä tiedän, mitä tärkeiden harrastusten peruuntuminen ja kaverisuhteiden jäätyminen tekee lasten hyvinvoinnille. Vuosi on lasten ja nuorten elämässä paljon pidempi aika kestää rajoituksia kuin aikuisille. On lapsia, jotka esimerkiksi ennen koronaa eivät vielä olleet murrosiässä ja jotka ovat joutuneet käymään läpi teiniksi tulemisen ilot ja surut etäelämässä.

Siksi Vasemmistoliiton mielestä koronarajoitusten purkaminen tulee aloittaa lapsista ja nuorista. Pelkkä rajoitusten purkaminen ei myöskään riitä, vaan meidän on kuunneltava lapsia ja heidän huoliaan tulevasta. Onko oppimisen taidot päässeet unohtumaan? Kummitteleeko mielessä pahoja ajatuksia pitkän yksinäisyyden jälkeen? Onko käsitys tulevaisuudesta muuttunut? Korona on synnyttänyt erityisesti mielenterveyden hoitovelkaa ja sitä tulee määrätietoisesti purkaa seuraavina vuosina eikä ainoastaan todeta rajoituksia päättyneiksi.

Myös iso osa nuorista aikuisista uupuu korkeakoulujen etäopiskeluun. Yksin opiskeleminen on vaikeaa ja raskasta, mutta korkeakouluopiskelijoiden elämään kuuluu myös erityisesti ihmissuhteiden luominen, mikä on etäelämässä tehty vaikeaksi. Arvoitukseksi jää, montako parisuhdetta on koronakriisin takia jäänyt muodostumatta, kun nuoret eivät pääse kohtaamaan toisiaan kampuksille ja luentosaleihin.

Julkisessa keskustelussa toistellaan usein, että 90-luvun laman virheitä ei saa toistaa enää yhdenkään sukupolven kohdalla. Toisin sanoen lapsilta ja nuorilta ei voi viedä kasvun ja kukoistuksen edellytyksiä nakertamalla palveluista ja ajamalla ihmisiä köyhyyteen ja työttömyyteen. Lieneekö asian huomioiminen koskaan ollut ajankohtaisempaa. Lapset ja nuoret tarvitsevatkin pienempiä luokkia, tukiopetusta, kerhotoimintaa ja harrastuksia jokaiselle ja lisää turvallisia aikuisia arkeen. Koronasukupolvelle ei saa langettaa samoja rangaistuksia kuin 90-luvun laman lapsille.

Myöskään lasten vanhempia ei saa ajaa työttömyyteen liian kireällä talouspolitiikalla. Elvytystoimia on jatkettava ja yrittäjiä on autettava pahimpien aallonpohjien yli. Jokaista konkurssia valtio ei voi estää, mutta turhimmat se voi yrittää torjua oikea-aikaisilla toimilla.

Jos Suomi nyt alkaa pidentämään lamaa leikkauksilla ja säästämään lapsista ja nuorista, voivat seuraukset olla peruuttamattomia. Siksi Suomi tarvitsee akuutin kriisin jälkeen huolellisen toipumisohjelman, jossa ihmisten mukana pysyminen turvataan. Monia pitää tukea kouluttautumaan ja löytämään uusi työ. Koronakriisistä kärsineet tulevat vielä pitkään tarvitsemaan lisätukea ja on meidän tehtävämme varmistaa, että he myös saavat sen.