Hyvät
toverit, arvoisat kuulijat,
Vappu
on kaikin tavoin iloinen juhla. Se osuu keskelle kevättä, jolloin luonto herää
ja olemme menneet jo monta askelta kaamoksesta valoisampia aikoja kohti. Kesä
on vielä edessä.
Se
on myös meille vasemmistolaisille aatteellinen, työväen juhla, jolloin voi
muistaa ja kiittää menneiden sukupolvien vasemmistolaisten tekemää tärkeää ja
tasa-arvoa edistävää työtä. Vappuna voi tuntea olevansa osa historiallista,
pitkää liikettä, jossa yhdessä joukkovoimalla taistelemme kaikille paremman
maailman puolesta. Olemme yhdessä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien
puolella. Ja tietenkin vappu on myös juhla, jota vietetään yhdessä.
Valitettavasti
tänä keväänä aika on myös korostetun täynnä epävakautta ja huolta tulevasta.
Yli kaksi vuotta kestäneen koronakriisin päälle olemme saaneet uuden kriisin.
Venäjän jo yli kaksi kuukautta jatkama raakalaismainen sota Ukrainassa on
hirvittävä tragedia erityisesti ukrainalaisille. Mutta se koettelee myös meidän
turvallisuuttamme tavalla, jonka vuoksi turvallisuusympäristöä on mietittävä
uudelleen. Vaikka itäinen pitkä rajamme Venäjän kanssa on aina ollut olemassa,
se on saanut varmasti aivan uudenlaisia merkityksiä meidän jokaisen mielissä tänä
keväänä. Voidaan sanoa, että 2020-luku ei ole päästänyt meitä helpolla tähän
mennessä.
On
sanottava heti, että itse suhtaudun NATO-jäsenyyteen edelleen kriittisesti,
eikä ole tullut esille mitään sellaista, joka muuttaisi kantaani tässä
vaiheessa. Tiedostan kuitenkin sen, että ei ole olemassa Suomen kannalta riskittömiä
ratkaisuja ja se on sekä NATO-jäsenyyden kannattajien että vastustajien hyvä
tunnustaa. Olenkin puhunut eduskunnassa ja muualla ja tänään tässä
kiihkottoman, asiallisen ja erimielisiä mielipiteitä kunnioittavan keskustelun
puolesta. Tällä hetkellä käymme valiokunnissa läpi turvallisuuspoliittista
tilannetta ajankohtaisselonteon pohjalta. Tälle työlle on tärkeä antaa
tarpeeksi aikaa ja työrauha. Ilman tätä pitkälle katsovien ratkaisujen
tekeminen ei ole mahdollista.
Suurella
osalla meistä on suvussamme traagisia kohtaloita sodasta. Sodan traumat
siirtyvät sukupolvelta toiselle. Senkin vuoksi sota on hirveä asia. Sen
vaikutukset eivät lopu siihen, kun sota loppuu. Se vaikuttaa kaikkien sen
kokeneiden mielissä ja myös tulevien sukupolvien mielissä vielä vuosikymmeniä
eteenpäin. Traumat voivat näkyä puhumattomuutena, ahdistuksena, väkivaltaisena
käytöksenä ja päihteiden väärinkäyttönä. Tästä meillä Suomessa on omakohtaista
kokemusta.
Monen
sodan kokeneen viesti meille onkin: ei koskaan enää. Ja sen takia rauhan työ on
tärkeää ja siihen meidän on entistä ponnekkaammin panostettava, kun ympärillä
kuohuu. Sen takia myös rauhanjärjestöjä ja muita rauhantyötä tekeviä on tärkeä
kuunnella myös osana nyt käytävää turvallisuuspoliittista keskustelua.
Muutenkin
on tärkeä, että puhumme turvallisuudesta mahdollisimman laajasti, ei vain
sotilaallisesta perspektiivistä. Viime aikoina olen kuullut esimerkiksi lapsi-
ja perhejärjestöjä ja heidän huoltaan mielenterveyskriisistä, jonka keskellä
elämme. Lasten ja nuorten, mutta myös aikuisten mielenterveyspalvelut ovat
kriittisellä tasolla, eivätkä pysty vastata siihen valtavaan paineeseen, mikä
niihin kohdistuu. Kriisinsietokyvyssäkään emme siis ole samalla viivalla.
Toiset voivat ostaa rahalla itselleen ja lapsilleen mielenterveyspalveluita. Toiset
joutuvat taistelemaan niistä, eivätkä siltikään saa ajoissa apua.
Ja
meillä on myös ihmisiä, jotka eivät jaksa taistella, eikä avun saamisen
pitäisikään olla siitä kiinni. Yhdenvertaiset ja kaikkien saatavilla olevat –
myös työelämän ja opiskelujen ulkopuolella olevien – mielenterveyspalvelut ovat
mitä suuremmissa määrin turvallisuuskysymys. Vain psyykkisesti hyvässä kunnossa
oleva ihminen pystyy ottamaan vastaan iskut, mitä tämä aika eteemme jatkuvasti
tuo ja luovia kaiken keskellä jotenkin järjissään ja pitämään huolta
läheisistään.
Kukaan
meistä ei vielä tiedä, kuinka paljon ukrainalaisia pakolaisia meille kaikkinensa
saapuu, mutta yksi erityisen haavoittuvassa asemassa oleva ryhmä on yksin
saapuvat lapset. Ja on sydäntä kouraisevaa tietää, että esimerkiksi orpolasten
määrä Ukrainassa kasvaa koko ajan. Suomen on tehtävä kaikkensa, että autamme
näitä ihmisiä, aikuisia ja lapsia. Myös tämä tuo mielenterveyspalveluillemme
uuden haasteen, jotta voimme auttaa meille saapuvia traumatisoituneita ihmisiä
ja tavoitamme esimerkiksi yksinään saapuvat lapset ajoissa.
Toisaalta
meidän on tuettava niitä venäläisiä, jotka taistelevat maansa johdon
sortotoimia vastaan ja kitkettävä vihapuhe, joka kohdistuu venäläisiin, joilla
ei ole mitään tekemistä Putinin sodan kanssa.
Hyvät
toverit,
Kriiseissä
vasemmistolaista politiikkaa tarvitaan enemmän kuin koskaan. Kriiseissä
vasemmistolaiset arvot, kuten haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten
auttaminen ja kaikkien mukana pitäminen ovat aivan olennaisia ydinkysymyksiä.
Hyvinvointivaltion
puolustaminen onkin myös turvallisuuskysymys. Tänä keväänä myös työmarkkinoilla
kuohuu ja myös tässä on kyseessä meille elintärkeät peruspalvelut ja niiden
tulevaisuus. Meille, jotka olemme jo vuosia seuranneet naisvaltaisen julkisen
sektorin tilannetta, kuohunta ei ole mikään yllätys. Se on ihan loogisen
kehityksen tulos. Naisvaltaisen julkisen sektorin palkkakuoppaa ei ole
onnistuttu ratkaisemaan ajoissa. Työnantajat ovat liian kauan pitäneet silmänsä
kiinni tämän ongelman edessä, vaikka kasvava työntekijäpula on konkreettinen
mittari sille, että jotain tarvitsisi tehdä. Nämä ovat myös aloja, jotka ovat
taistelleet eturintamassa koronakriisin keskellä. Mutta siitä huolimatta
työnantajapuoli pitää palkkavaatimuksia liiallisina. Tämä on käsittämätöntä.
Nyt
olisi ihan vihoviimeinen hetki saada palkat ylöspäin. Silti tuntuu, että meillä
on tahoja, joiden mielestä naisvaltaisten alojen palkankorotuksille ei ikinä
ole hyvä hetki. Osa työnantajista näyttää sen sijaan käyttävän aikansa
esimerkiksi vanhusten hoivakotien parantuneen henkilöstömitoituksen
kritisoimiseen. On eriskummallinen ajatus, että hoitajapula ratkeisi
työntekijöiden aseman, kuten henkilöstömitoituksen heikentämisellä.
Jotkut
jopa ovat sitä mieltä, että sairaanhoitajat ja varhaiskasvatuksen opettajat
saavat itse syyttää itseänsä huonosta palkkakehityksestään, koska ovat itse
valinneet alansa. Tällaiset kommentit kertovat arvostuksen puutteesta ja
suuresta ylimielisyydestä. Haluaisin kysyä näiltä ihmisiltä, mitä me sitten
teemme, kun kukaan ei enää tee tätä valintaa. Työntekijäpula on jo nyt totta. Yhteiskuntamme
turvallisuuden ja tulevaisuuden kannalta tämä työ on ensiarvoisen tärkeää. Tänä
keväänä on saanut seurata sitä, kuinka ihailtavan hyvin esimerkiksi
päiväkodeissa ja kouluissa on taas tartuttu toimeen ja tarjottu turvaa ja
tavallista arkea ukrainalaisille lapsille.
Ja tätä on tehty läpi koronakriisin kaikille lapsille.
Entisenä pienipalkkaisena kaupan myyjänä todella samaistun palkkataistelua
käyvien tilanteeseen.
Oli
sitten kyse julkisen sektorin alojen palkkakuoppaan puuttumisesta tai
yksityisten palvelualojen pienipalkkaisten työntekijöiden palkkojen
parantamisesta, tuen asiaa täysin.
Näitä aloja yhdistävät myös vaatimukset paremmista mahdollisuuksista
vaikuttaa oman työn sisältöön ja työaikoihin ja muihin työoloihin. Yhdistävä
tekijä on myös näiden alojen naisvaltaisuus, mikä todella herättää kysymyksiä
tasa-arvon tilasta suomalaisilla työmarkkinoilla.
Haluan myös alleviivata sitä, että vasemmistoliitto ei hyväksy pakkolakia,
joilla hoiva-alan ihmiset pakotetaan töihin lakon aikana. Tämän ovat
ministerimme erittäin selvästi sanoneet. Me ajamme sen sijaan palkkaohjelmaa
julkiselle sektorille. Oikeudenmukainen palkkaus hyödyttää koko yhteiskuntaa,
mutta ennen kaikkea se on ihmisoikeuskysymys. Tämän vuoksi myös valtiolla on
rooli sen edistämisessä.
Arvoisat kuulijat, hyvät toverit,
Kuten alussa sanoin, 2020-luku ei ole tähän asti päästänyt meitä helpolla.
Mutta haluan ajatella, että toivon pilkahduksia on nähtävissä. Yhdessä paremman
maailman puolesta toimiminen on tässä ajassa erityisen toivoa tuova asia. Se on
myös tärkeämpää kuin aikoihin, koska vain yhdessä selviämme yli kuohuvien
aikojen.
Vasemmistolaisena ajattelen, että meidän liikkeemme kantava voima on myös
kriittinen ajattelu, joka on myös tässä ajassa tärkeää. Kun kriisit
ymmärrettävästi saavat meidän kulkemaan ikään kuin sumussa, meidän on samalla
pyrittävä pitämään kompassi mukana ja se kompassi on kriittinen ajattelu. Emme
saa tehdä paniikkiratkaisuja, vaan meidän on kriittisesti tarkasteltava eri
vaihtoehtoja ja mietittävä asiaa myös sumuisia aikoja pidemmälle. Tämän olemme
tuleville sukupolville velkaa. Kiitos.